Hengitä välillä, Stephanie! *

Kävin Kansallisteatterissa katsomassa erittäin hienon teoksen: Keuhkot.

Pidän näytelmistä, joissa riisutulla lavalla pari näyttelijää tulkitsee ihmiselon ihanuutta ja kamaluutta sellaisenaan, pääsee näyttämään taitonsa. Katsojana pääsen tuolloin parhaiten samaistumaan tunteisiin, esitys tulee iholle.

Keuhkot on yhtä aikaa hyperrealistinen ja absurdi — eli sellaisena erittäin todenmakuinen, näitähän elämä on. Rakkaustarina ja kuvaus länsimaisen kolmekymppisen epävarmuudesta, vanhemmaksi tulemisen (ja sen suunnittelemisen) vaikeudesta, ilmastonmuutoksesta, tulevaisuuden painolastista.

Herkästi ja tarkasti roolihahmojaan tulkitsevat näyttelijät käyvät lavalla läpi koko parisuhteen tunnespektrin.  "Keskustellaan? Sinä keskustelet! " "Anna mun nyt vaan ajatella ääneen, tiedätkö?" "Miks sä katot mua tolleen?" "Mä en saa suhun mitään yhteyttä!"  Ja vähän kirosanoja väliin. Ja sitten hymähdys, lempeä katse. Halaus. Kunnes toinen taas sanoo jotain aivan älytöntä.

Teksti soljuu kuin keskustelu elävässä elämässä: lauseet katkailevat, aiheet poukkoilevat, vuoroin loukkaannutaan ja lepytään. Näytelmä oli erinomaisesti ja oivaltavasti ohjattu siten, että katsojalle oli selvää milloin siirryttiin huoneesta, päivästä tai vuodesta toiseen ilman, että näyttelijöiden piti miimisesti esittää mitään. Tauko, hengitys, ja yhteisellä energialla oltiinkin seuraavassa tilanteessa. 

Löysin paljon samaistumispintaa ja näytelmä tuli minulle oikeaan saumaan: keskelle orastavaa kolmenkympinkriisiä, tulevaisuusahdistusta, lapsensaantitoiveita ja ilmastonmuutostuskaa. Silti salista poistuessa olo oli tyyni. Kaikki värit kuuluvat elämän palettiin, ne mustimmatkin. 

Suosittelen. Näytelmän perusteella voin suositella myös alkuperäistekstiä, jonka kuvittelen toimivan luettunakin hyvin.


Jälkikirjoitus:
Joitain tunteja tämän tekstin julkaisun jälkeen järjestin keittiössä näytelmän inspiroiman kohtauksen, jossa ensin vähän kiukuttelin, väittelin vastaan ja sitten itkua tihrustaen listasin koko parisuhdeahdistukseni syyt kunnioitettavan kärsiväisesti kuunnelleelle puolisolle. Lopulta kasvishampurilaisten kokoamisvaiheessa olin pääosin koonnut myös itseni ja mietiskelimme luultavasti molemmat tahoillamme, mikä minuun taas menikään. Naishormoonit, kenties. Huippua olla minä!

* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 31.1.2007