Olen väsynyt. Mutta melko onnellinen.
Alkutalvi on sujunut ihan kivasti. Tammikuussa keskityin lähinnä talviurheiluun. Hiihdin joka toinen päivä hiukset huurussa ja elämä oli ihanaa. Olin joka kerta pakahtua siitä, miten onnekas olenkaan, jotta sain olla juuri siinä juuri silloin. Ladulla. Lumisessa metsässä. Meren jäällä auringonnousun aikaan. Ai että. Katsokaa nyt:
Sitten kävimme talvilomalla Norjassa. Olen siellä aiemmin muutamia kertoja, ensimmäisen ulkomaanmatkani alle kaksivuotiaanakin kuulemma tein sinne. (Mäkäräiset olivat syödä naamani, on kaikki, mitä siitä tiedän.) Vuoden olen asunutkin opiskeluaikana. Koen kuuluvani sinne melkein yhtä vahvasti kuin Suomeen. Nyt pääsin esittelemään paikkoja puolisolle, ja tapaamaan joitain omia ystäviäni sekä hänen idoleitaan (eri ihmisiä siis). Katselin kauas, söin simpukoita, neuloin yhden neuletakin. Ja, lupauksistani huolimatta, ostin myös villapaitalangat! Perustelin ostokset kutsumalla niitä tuliaisiksi (itselleni toki) ja sillä, että ne olivat objektiivisestikin tarkasteltuna äärimmäisen edullisia laatulankakeriä. Sitä paitsi mieheni auttoi värivalinnoissa, joten hän on osasyyllinen koko operaatioon. Noin. "Call it a vegetable and move on," kuten minulla on tapana näissä tilanteissa sanoa. Nyt voimme ihastella kuvasarjaa Norjan merestä, merestä Norjan:
Toki vietimme aikaamme muuallakin, kuin merestä nousevian vuorten juurella, mutta niistä minulla lähinnä kuvia on.
Sen jälkeen olenkin ollut lähinnä väsynyt. Arki ei jotenkin kulje. Työt saan tehtyä, kerran viikossa ehkä käytyä lenkilläkin, illalla puolihorroksessa neulon kaulaliinaa tv:n edessä. Osallistun parhaillaan myös eräälle verkkokurssille, josta lisää joskus tuonnempana. Mutta sekin, kaikessa ihanuudessaan, sakkaa. Homma karkasti alamäkeen ehkä siitä, kun riitelimme megalomaanisesti syntymäpäiväni aattona. Tai ehkä olo on vain seitsemän todella huonosti nukutun yön sarjan syytä? (Pikkulasten vanhemmat etsivät nyt ehkä jotain terävää, jolla tuikata minua ruutunsa läpi. "Seitsemän!" he sihisevät.) Luultavasti, koska koen elämässäni asioiden olevan todella hyvin, mutta pääni on täynnä puuroa, jonka johdosta haluaisin piiloutua johonkin pieneen koloon pariksi viikoksi seuranani pari neuletyötä ja kasa kirjoja.
Voi myös johtua siitä, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi käydä hankkimassa syntymäpäivälahjaksi saamani reseptin mukaisia silmälaseja. Vois helpottaa sekin.
Toivottavasti teille kuuluu myös ihan hyvää!
* Otsikko: Beritta, Markkula. Kauniit ja rohkeat 18.1.2002
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti