perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vähän puhetta, paljon tunnetta *



Kas, huomenta!

Viime aikoina tapahtunutta:
  • Kevätsipuli unohtui keittiön työtasolle niin pitkäksi aikaa, että alkoi mädäntyä. Tämän katsoin olevan merkki siitä, elämässä on niin paljon (onneksi pääosin positiivista) kiirettä, ettei pariin päivään viitsinyt vaivautua edes tarkistamaan, mistä se haju oikeasti johtui.
  • Aloitin uuden harrastuksen, tai oikeammin elvytin vanhan, ja olen täpinöissäni kuin lapsi lätäkössä sateella. Itseni positiivinen haastaminen on eritätin tervetullutta, sillä pitkään olen ajatellut että no-sitten-joskus-kun-jaksan-taas, eikä harrastamisesta sillä tavalla tule kuulkaa yhtään mitään. Näivettyvät vain taidot, reenata se vaan täytyy. Pieni kilpailutilanne vielä sisaruksen kanssa yhdistetään siihen niin avot, johan löytyy taas motivaatiota.
  • Töissä olen ottanut lisää vastuuta, tai sitä on minulle annettu; muna tai kana, ei ole selvää. Joka tapauksessa tämä on nostattanut työmotivaatiotakin seuraavaan pykälään. Pari kertaa olen jopa huomannut miettiväni sunnuntai-iltana, että jes-huomenna-pääsee-taas-jatkamaan-hommia. Jännä. Seuraamme kehitystä.
  • Ratkesin lankakaupoille, mutta en tunne lainkaan huonoa omatuntoa. Joko omatunto on kuollut, tai sitten syy oli riittävän hyvä. Ja onkin, jos ensimmäisen 2 cm neulomisen kokemuksella voi siitä mitään vielä lausua.
  • Harkitumpana ostoksena ostin rämän tilalle uuden polkupyörän, kun halvalla (melko) hyvän sain. Ai että, kyllä kelpaa rullailla huuhdellulla asfaltilla nyt kuin Jukka Poika ikään.
  • Olen kallistumassa hitaasti optimismiin sen suhteen, että tällä kertaa olisin onnistunut välttämään alkavan flunssan ahkeralla lepäämisellä, vitamiinien/hunajan/inkiväärin/tiesminkäuutteiden nauttimisella ja nukkumalla parasetamolin valvomia pitkiä yöunia. Homma saattaa kuitenkin levitä käsiin vielä hetkenä minä hyvänsä, joten ei vielä nuolaista. Työpaikalla kiertää jokin infernaalinen influenssa, jonka kuvittelen iskevän heti, jos puolustusmuurit heikkenevät vesisateessa pyöräilyn tai liian rivakan kävelyn myötä. Keskitynkin tällä hetkellä lähinnä syömiseen, jotta kehollani olisi energiaa taistella viruksia vastaan. (Sitä, miten paljon suklaa auttaa immuunijärjestelmää, en tiedä.)
  • Kevätkin on. Ja saattaisi olla aika vaihtaa Facebookin hiihtoselfie johonkin vähän vähemmän arktiseen. Tekisi mieli kirjoittaa tänne useammin. Mutta hauskan lisäksi on kaikenlaista velvollisuutta ja lähimmäisenapua tullut tässä harjoitettua, niin yömyöhällä keksityt jutunaiheet eivät seuraavana päivänä ole päätyneet blogiin asti. Tuosta kevätsipuliepisodistakin on varmaan puolitoista viikkoa.
  • Lopuksi: herttaisuuden huipentuma, kun eräänä iltana nukkumaanmennessä peiton alla pimeässä päivän summaava keskustelu käytiinkin kokonaan suomeksi. Vähän haparoiden, taivutusmuodot miten sattuu, mutta mukana kuitenkin myös sanaleikkiä ja huomaavaisuutta. "Olet muruni." Aika söpöä.

P.S. Tällä hetkellä keittiömme lattialla on pieni keko siihen kaapista singahtanutta irtoteetä. Jonka ohi olemme oppineet sujuvasti kävelemään. Hyvin me vedetään.

P.P.S. Meillä on yhä jouluvalot, ja itse asiassa synttärijuhlien jäljiltä olohuoneessa backyard party lights -tyyppinen setti vielä lisäksi. En luovu, ennen kuin valoisaa on vielä iltakymmeneltäkin.

* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 6.5.1992.