maanantai 25. heinäkuuta 2016

Puutarhaletkun kosto *


Kesälomani, tänä vuonna lyhykäinen sellainen, on ohi. 

Huomioita:

Luojan kiitos älysin lomailla silloin, kun ei vielä ollut hirveä helle ja asuinalueeni rannat täynnä sinilevää, mutta kuitenkin onnekkaasti t-paitakelit ja vedet uimalämpimiä. 

Olen yksinkertaistunut. Viimeistään tänä kesänä minulle (ja puolisolleni) selvisi, ettei kesäaikaan minua ei kiinnosta juuri mikään muu kuin uiminen. Kuten ei lumisena talvenakaan minua kiinnosta mikään muu, kuin hiihtäminen. Keväisin ja syksyisin kiinnostaa lähinnä metsässä juoksentelu. Noin niin kun kärjistetysti. Uimisen, hiihtämisen ja metsässä juoksentelun lomassa harrastan mielelläni muitakin juttuja. Mutta jos en syystä tai toisesta kykene näihin tärkeimpiin, olen rauhaton kuin koira, jolle vain heilutellaan hihnaa, muttei koskaan avata ovea.

Kevät oli ilmeisesti melko raskas. Tämän päättelen siitä, että uimisen lomassa olen äärettömän tyytyväisenä istunut sohvalla ja neulonut pellavia neuletakeiksi ja puseroiksi. Päivästä ja illasta toiseen. Kunhan jäätelöä on käsillä, mikä tahansa elokuva tai urheilulaji käy.

Suomalaistun suomalaistumistani, mieheni kaikeksi kauhuksi. Yhtenäiskulttuuri on saamassa minusta iän myötä otteen, kuten meistä monelle käy. Vuodenaikariippuvaisten liikuntamuotojen lisäksi minusta tulee vuosi vuodelta traditionalistimpi suhteessa juhlapyhiin, kiintyneempi läheisiin ja kaukaisiin sukulaisiin sekä hanakampi haaveilemaan omistusasunnosta, mökistä, telttailusta ja itikoiden syötävänä istumisesta milloin missäkin. Mitä tapahtui? Olin vielä joitain vuosia sitten perheeni todennäköisin äkkilähtijä viljelyavuksi kahvitilalle Ecuadoriin tai avustustyöntekijäksi Länsi-Afrikkaan. Kuulostaa yhä ihan kivalta. Mutta vielä mielummin uittelisin vähän varpaita rantavedessä ja söisin mustikoita, mielessäni muistot puutarhaletkuleikeistä omakotitalon takapihalla. Olen taantuja.

Ikistressaantuneesta yrittäjäpuolisosta kuoriutui ensimmäisellä kotimaan kesälomallaan yllättävän rento kesämies, joka oli aina valmis vaeltamaan jäätelökioskille ja mökkeili marisematta monta päivää putkeen. Kaikki voittivat! Loppua kohden ote kuitenkin vähän lipsui työnteon puolelle ja tänään kesämiehestä on enää rippeet jäljellä. Ensimmäinen vävyn ja appiukon välinen riitakin saatiin loman aikana aikaiseksi aiheesta "Yksityisyrittäjän nousu ja tuho!" (oma otsikointini). Ensi vuoden puolella helpottaa, mutta kestääkö kenenkään pää sinne asti, aika näyttää. Muutaman (köh) keskustelun jouduimme loman aikana odotuksista ja niiden täyttymisestä käymään, kun yhteisiä suunnitelmia laativat henkilö, jolle loma tarkoittaa aikaa tehdä kaikki se kiva, jota ei vuoden aikana ehdi, sekä toinen, jolle loma merkitsee aikaa, jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Edes päätöksiä tai suunnitelmia. Ihmeen hyvin selvittiin!

Erinomainen ratkaisu oli myös palata töihin, kun kesä on vielä kukkeimmillaan. Toimistolla on viileämpää kuin kotona, ja työpaikan lähirannoilla pääsee vielä uimaan ilman myrkytysvaaraa. Kun töissä ei oikein ole vielä ketään, on lempeä laskeutuminen takaisin töihin mahdollinen. "Nyt kannattaa vetelehtiä vähän varastoon," totesi ainut paikalla ollut työkavereini, kun venytimme lounasta mustikkapiirakalla. 

Puutarhaletkuista puheen ollen, olemme saaneet parvekkeeltamme ruokapöytään jo kolme kesäkurpitsaa. Vihreitä tomaattejakin on monta tusinaa ollut viikko tolkulla, kohta alan niitä paistelemaan elleivät ala punastua. Vuosia ajattelin, että minulla on viherpeukalo niin keskellä kämmentä, ettei moisesta voisi tulla mitään. Mitä vielä! Istuttaa vaan ja katsoo, mitkä versoo. Melkein kaikki tällä kertaa. Eräs naapurin puolelle saakka. Palautetta odotellessa.

Rentoja kesäpäiviä sinulle, lukijani – olit sitten lomalla, jo töihin palannut tai omaa breikkiä vasta suunnitteleva.

* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 22.11.1999.