maanantai 12. syyskuuta 2016

Ihmisiä epävarmuuden liemissä *

Kemikaalien vältteleminen ei niin suuresti vaikuttanutkaan. Self-help-kierteen katkaiseminen onkin tie onneen (huom. sisältää antiself-help -oppaan, jonka avulla irroittautua self-help -oppaista). Reagoimme eri tavoin merenneitoreisiin ja fitness-kuviin. Eräs suosikkiblogisteistanikin kommentoi meille markkinoituja ulkonäkökeskeisiä tarkkailulaitteita. Yksi siirtyy gluteenittomaan, toinen vehnättömään, soijattomaan, sokerittomaan tai ties-mihin-ttömään ruokavalioon.

Moni saa itseapuoppaista todellista apua. Monen elimistölle tietyt ruoka-aineet eivät oikeasti sovi. Moni ei saa lähdettyä lenkille, ellei kännykän aktiivisuussovellus näytä viikon liikuntapiirakasta puuttuvan vielä aimo palaa. Nykyihminen on niin monen muovisen ja keinotekoisen ympäröimä, että on varmasti tervettäkin olla niiden suhteen vähän epäluuloinen.

Itsensä mittaamisen, tarkkailemisen, rajoittamisen ja erilaisten tiukkojen periaatteiden noudattamisen viehätys ei ole minulle vieras ilmiö. Teen sitä itsekin: kanavoin stressiä pieniin pakkomielteisiin - "kunhan saan tämän asian X haltuuni". Samalla olen tuntemuksistani ja niiden syitä melko tietoinen, koska olen nuorena ajautunut kontrolloinnin tarpeen vuoksi lähes sisätautiosastolle saakka. 

Elämä on epävarmaa. Ollut aina. Sää on saattanut pilata sadon, peto syödä lampaat, lapsi kuolla ruttoon. Ennen rukoiltiin maan ja meren jumalia ja toivottiin parasta, polteltiin tuoksuvia oksia vuoren laella. Sittemmin ihminen on tehnyt valtavasti töistä ottaakseen maapallon haltuunsa, valjastaakseen luonnonvoimat, rakentaakseen luotettavan infrastruktuurin, parantaakseen kulkutaudit ja järjestääkseen elämän erilaisiin tunnistettaviin luokituksiin ja osastoihin. Pääjalkaiset. Jalokaasut. Marsin törmäyskraaterit. Ja silti, elämä on yhä epävarmaa. Sää saattaa tuhota kotikaupungin, terroristi hyökätä lomakohteeseen, lapsi kuolla syöpään.

Elämää suurelta osin hallitsemaan oppinut nykyihminen ei taida samalla tavalla kestää tätä epävarmuutta. Länsimaiselle ihmiselle eivät palvontamenotkaan tuo usein entisenlaista lohtua. Ratkaisuna on keskittyä itseen, koska itseään voi hallita. Mitä ja miten paljon syö, miten ja kuinka paljon liikkuu, miltä näyttää, mitä ostaa tai on ostamatta, millaisen elämänkumppanin valitsee. Miten ajattelee ja mitä tuntee. Think positive! 

Teen tätä itsekin - totta kai! Elämä on valintoja ja tekemillämme valinnoilla on merkitystä. Vaikutamme niillä itseemme, lähipiirimme ja yhteisöömme. Aina välillä kuitenkin tuntuu, että myös omalla kohdallani kyse on omanlaisestaan syömishäiriöstä, elämän epävarmuushäiriöstä kenties. Kaikkea kun ei voi hallita ja loppupeleissä pikkuasioilla on hyvin vähän merkitystä, kunhan kokonaisuudessaan asiat ovat hyvin. 

Ruokavalio on kunnossa, kun 4/5 päivän ruoista on terveellisiä ja suurin piirtein suositusten mukaisia. Sen lisäksi voi syödä estoitta sipsejä ja viinereitä. Liikunta osana arkea on kehon terveyden kannalta tärkeää, mutta triatlonin sijaan voi myös haravoida tai tanssia diskossa. Myös kivikautisen ihmisen elämään on luultavasti kuulunut ympäristömyrkkyjä jonkin skorpionin tai myrkkymuratin muodossa, en usko säilyketölkin tai fluorihammastahnan koituvan kohtalokseni. Itselleni suurin kompastuskivi on kenties se, että toisinaan elämä on perseestä. Parisuhde tuntuu tylsältä ja vaikealta, työ tympii, kaverit vaikuttavat kaikonneen tai vapaa-aika valuu hiekkaan. Näihin voi vaikuttaa paljon itse, mutta osittain ankeus on vain osa elämän kiertokulkua - ja myös korjaantuu ajallaan, ilman hillitöntä pingertämistä ja stressiä.

Se, mikä voi koitua kohtalokseni, on itseni ja elämäni loputon arvioiminen, tarkkailu ja aina uusien tavoitteiden asettaminen. Pitäisi. Sen sijaan elinikäisenä haasteenani onkin olla läsnä, mokata, tehdä vähän sinnepäin, olla reilusti viallinen, nolo ja kesken, sietää epävarmuutta ja ahdistusta, kaikenlaisia asioita, jotka eivät suju omien mieltymyksieni mukaisesti - ja opetella olemaan kaiken tämän kanssa sinut. Pitkälle on tultukin sieltä abikevään luurankoajoista, mutta vielä saa työstää.



* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 23.11.1994.