sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Pääjohtajasta pääjohtajaksi käy tyytymättömän miehen tie *

On ollut vaikea löytää sopivaa hetkeä tänne kirjoittamiseen, vaikka ajatuksia onkin ollut jaettavaksi. Olen innostunut töistä. Toisaalta olen myös stressaantunut niistä uudella tavalla. Vastuu, itsellisyyden ja yhteistyön tasapaino (lue: kontrollifriikkiys), aikataulutuksen haasteet (lue: en osaa) – näitä olen pyöritellyt poikkeuksellisesti vähän vapaa-ajallakin, vaikka yleensä työt jäävät minulta töihin. Töistä innostuminen on toisin sanoen vaarallista. Herää tarve tehdä ne kunnianhimoisen hyvin – ja ihan ite. Kuvittelin olevani oikein yhteistyökykyinen, mutta tässä onkin selvä oppimisen paikka. Olen omija.

Olen myös vähän opiskellut avoimen yliopiston verkkoympäristössä, kantanut paketteja autosta postin lastauslaiturille, lenkkeillyt, tanssinut, laulanut, neulonut, lukenut ja löhöillyt. Olen halaillut lähimmäisiäni ja turhautunut heihin, auttanut ja antanut palautetta. Olen mennyt nukkumaan miettien, miten äärettömän ärsyttävän ja epäsopivan henkilön kanssa jaankaan sänkyni ja herännyt ihmettelemään, miten sillä voi olla niin kerrassaan hurmaava hymy, ettei voi kuin rutistaa. Loikkinut lumessa. Tiedätte kyllä, elänyt niin kuin nyt elämää eletään. Ottanut kaksi askelta eteenpäin ja yhden taakse, kaatunut rähmälleni ja noussut ylös.

Hevonen.

Viikon uutisaihe on luonnollisesti ollut esillä ruokapöydässämme. En yllättynyt vaalituloksesta, sanotaan se nyt suoraan. Mutta peloissani kyllä vähän olen. Kuten puolisoni aihetta pohti, on huolestuttavaa antaa ihmisille sellainen esimerkki, että hyvän maun ja moraalin rajat voi ylittää ilman seurauksia – vieläpä tulla siitä palkituksi. Populismi ei ole automaattisesti pahasta, populisteja on joka puolueessa ja kansan puhutteleminen siten, että kansa ymmärtää, on tehokas tapa saada viesti läpi. Mutta jotain rajaa nyt perseilyyn. Parasta, mitä tästä voisi seurata, on kärjistyneen kaksipuoluejärjestelmän hajoaminen laajemmaksi kentäksi ja vaalijärjestelmän tarkasteleminen kriittisesti. Tämä voisi myös olla se viimeinen niitti, joka puhkaisee rapakontakaisen yhteiskunnan eriarvoistumisen ja sisäisten jännitteiden räjähdysherkän painekattilan. Toivoisin, että tämä olisi se, ja muutos parempaan alkaisi nyt. En uskalla ajatella, mitä on vielä luvassa, jos alamäki vielä jatkuu. 

Eräät ystävämme ovat teksasilaisen pikkukaupungin ainoat liberaalit, raivoliberaalit vielä, jos näin voi sanoa. Sydän karrella he nyt odottavat, mitä tuleman pitää. Näin etäisyyden suoman turvan suojista voi seurata sivusta huolensekaisella mielenkiinnolla. Ainakin runsaasti materiaalia stand up -koomikoille ja poliittisen satiirin tuottajille, se on varma. Pilke silmäkulmassa puolisoni julisti myös: "Sitä suuremmalla syyllä täytyy yrittää pysytellä naimisissa!" Mutta heille tilanne on totinen. Kääntyvätkö kansalaiset toisiaan vastaan vai toisiaan kohti, sitä jännitän kaikista eniten. Onneksi jälkimmäisestä on merkkejä ilmassa. Mutta voitte myös kuvitella, mitä etelävaltiolaisessa pikkukaupungissa alkaa porista, kun yhteiskunta palkitsee avoimesti rasistisen vihapuheen presidentin tittelillä. Puistattaa.

Omassa elämässäni en kai voi vaikuttaa asiaan kuin olemalla läsnä. Kuuntelemalla sellaisiakin mielipiteitä, joita minun on vaikea hyväksyä. Hengittämällä syvään. Auttamalla toista hädässä, etenkin sellaista, joka ensinäkemältä tekisi mieli kiertää kaukaa. Puolustamalla heikompaa. Puuttumalla huonoon kohteluun. Keskittymällä eroavaisuuksien sijaan yhteiseen. Kääntymällä kohti.

Katse tulevaan.

* Otsikko: Markkula, Beritta.Kauniit ja rohkeat 10.5.2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti