tiistai 5. marraskuuta 2013

Onnen nallekarkit

Mikseivät ne voisi mennä välillä enemmän tasan? 

Minä ja puoliso tunnumme olevan aina eri kiertoradoilla. Kun hän tuntee riemukasta lempeä ja yhteenkuuluvuutta, minä kipuilen erilaisia tulevaisuudentoiveotamme ja näen vain myrskypilviä. Kun minä koen savuttaneeni pitkästä aikaa tasapainon, hän kärsii burn outin kourissa ja järjestelee elämäänsä uudelleen. Tai nyt: kun mieheni kieriskelee Suomi-vihassa ja haluaa tehdä konkreettisia tekoja kotomaani taakse jättämiseksi, minun elämäni tuntuu vihdoin asettuneen uomiinsa: ihanat perhe ja ystävät, ihanat harrastukset, hetkittäin riemukkaalta tuntuu jopa työ.

Pirskatti vieköön.

Ehkä olemme yksinkertaisti epäsopivia. Tai sitten tähän kahden ihmisen yhteenliittymään liittyy väkisinkin eritahtisuutta ja epäsynkroonia, kun ihmisiä ollaan kumpainenkin ja sellaisina epätäydellisiä, epäjohdonmukaista ja epänormittuneita. Pahus. Joutuu punnitsemaan niitä elämän vaikeita, kuten mistä tärkeistä asioista on valmis luopumaan, kun kaikki ei vaan voi kerralla toteutua.

Itselleni olen elämänohjeeksi antanut, että  katkeruudelle ei ole sijaa. Toisin sanoen päätöstä ei tehdä omia tarpeita talloen, vain siksi että se vaikuttaa hetkessä helpommalta. Pitkän aikavälin kerrannaisvaikutukset on aina otettava huomioon.

"Choose discomfort ovet resentment"

kuten guruni Brené Brown sanoo. Amen.