lauantai 25. huhtikuuta 2020

Tartu käteen toisen yksinäisen! *

”Jotta eritys ei tuntuisi vaivalta, pitää huolehtia kahdesta ehdosta: päättää tämän olevan kiinnostava harjoitus ja seuran olevan hyvää. Jos keksitte jotain kiinnostavaa tai hyödyllistä tai asetatte jonkin tavoitteen ja huolehditte, ettette pilaa suhteita ihmisiin, jotka ovat kohtalon oikusta lähellänne, kaikki sujuu hyvin ja rauhallisesti.”
Korona-ajan parhaan neuvon tarjoilee kosmonautti Aleksandr Smolejevski**, joka vietti puolitoista vuotta peltihallissa simuloiden Mars-missiota: päätä seuran olevan hyvää.
Tämän otan nyt ohjenuorakseni.
❤️
Tautirintamalla: olemme molemmat parantuneet täysin, ei oireen puolikastakaan jäljellä. Koko homma tuntuu unelta. Onneksi tuli kirjoitettua muistiin tai epäilisin, oltiinko kipeinä ollenkaan. 
Tervehtymisen jälkeen onkin ollut töitä enemmän kuin ehtii tehdä. Onni sinänsä, näinä aikoina! Mutta kaltaiselleni laiskiaiselle ylityö ei kertakaikkiaan meinaa sopia. 
Onneksi on viiniä. 
--------------------------------------
Suosittelen: 
Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 25.3.1993. 

** https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006487004.html

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Diagnoosi vahvistumassa*

Erään koronaepäilyn tarina.

0. päivä : Työmatkalla keuhkoissa tuntuu hetken hieman erikoista kihelmöintiä. "Ei kai se mitään ole," ajattelen. (Aargh! Älä tee perässä!)

1. päivä : Keuhkoissa tuntuu hetkittäin enemmän erikoista kihelmöintiä, kuin olisi juossut pakkasessa täysiä bussiin (minkä toki teinkin). En meinaa jaksaa nousta portaita. Tuntuu, kuin nousisi kuume (ei sitä lopulta ollut, missään kohtaa). Lähden kotiin kannettavan kanssa. En meinaa saada illalla unta, täyttelen omaolo.fi -testiä ja ero "pärjäile!" ja "ota välittömästi yhteyttä terveydenhoitoon" välillä on yksi kyllä/ei -vastaus.

2. päivä : Aamulla olo on paljon parempi. Lounasaikaan tuntuu jo, kuin koko tauti olisi ohi. Päivän mittaan tuntuu jotain pientä keuhkoissa, mutta olo on vallan hyvä.

3. päivä : On vähän väsynyt olo, mutta muuten ei tunnu oikein missään. Autan puolisoa isommassa askareessa, eikä sekään liikaa rasita. Luulen voittaneeni koko viruksen. (Hah! Hah hah!)

4. päivä : Perheyhteisön etäkokouksessa selostin, kuinka "vähän tuntuu keuhkoissa, mutta muuten ihan hyvä olo". Lauloin puoli tuntia täysin palkein ilman ongelmia. Takaraivossani tiedän, että jokin on yhä vialla.

5. päivä : Etätöissä. Kolme tuntia etäpalavereja, joista kaksi tuntia itse vedin koulutusta. Olin päivän jälkeen todella uupunut ja hengästynyt. "Ovatpas nämä etäkokoukset rankkoja," ajattelin (koska kieltäydyin ajattelemasta muuta).

6. päivä : Etätöissä. Joku tuntuu yhä keuhkoissa. Hartiat ovat todella jumissa. Venyttelin ja testailin gua sha -kampaa. Illalla rintakehää ahdistaa ja hengitys on hieman hankalaa.

7. päivä : Etätöissä. Ei täydessä terässä, mutta sain vielä asioita aikaiseksi. "Kylläpä sain helvetillisen rintalihaskivun aikaiseksi sillä gua sha -kammalla," ajattelin (ts. rukoilin). Koiran ulkoiluttaminen onnistui joten kuten, mutta sen jälkeen tuntui keuhkoissa pahalta ja oli levättävä. Illasta en muista mitään.

8. päivä : Kipu rinnassa voimistuu jatkuvaksi enkä pysty ajattelemaan muuta, kuin minua sisältä käsin elävältä kaapivaa uhkaa. (Nyt tiedän, että tämä voimakas JOKIN ON VIALLA -tunne on itse asiassa ihan oikea oire. Ota se tosissasi!) Iltapäivällä koiraa ulkoiluttaessani en saa henkeä. Illalla sängyssä maatessa on niin vaikea olo, että kuvittelen, mitä käskisin miehen pakata mukaani sairaalaan (ja ärsyynnyn, kun hän pakkaisi väärät tavarat). Itkin hieman, koska pelotti.

9. päivä : Nypin rinnastani tummat karvat, siltä varalta, että joudun johonkin keuhkoaiheiseen lääketieteelliseen toimenpiteeseen. Tämä riittänee kuvaamaan tunnelmaa. Rintakehässä ahdistaa levossakin. Olen suosiolla  päivän sairaslomalla. Koronaluurissa todetaan se, jonka jo tiesinkin: ei testata, tsemppiä ja parasetamolia. 

10. päivä : Olo alkoi kohentua keuhkoissa, mutta muuten olin koko päivän tolkuttoman väsynyt. Illalla taas kuin joku puukottaisi coctailhaarukoilla keuhkoja sisältä päin. 

11. päivä : Tuntuu paremmalta, mutta kun yritän kevyesti venytellä ja avata ääntä kuoron etäopetusvideon mukana, iskee keuhkoihin kova kipu ja epämukavuus. Luovutan ja painun lepäämään. 

12. päivä : Keuhkoissa tuntuu, mutta pahasti ainoastaan rasituksessa. Muuten vain muistutuksenomaisena rintakivun häivähdys. Illalla tunnen, miten pääni alkaa selvitä (viikon päivittäin pihan läpi kuljettuani viimein huomaan, että joku on siirtänyt pyöräni telineestä jonnekin muualle - löytyi onneksi).

13. päivä : Heräsin aamulla terveen tuntuisena. Kuin puolustajasoluni olisivat sähköttäneet kaikkialle kehooni, että taistelu on voitettu ja jälleenrakennus alkanut. Keuhkoissa tuntuu yhä jotain, mutta nyt epämukavimmatkin hetket tuntuvat vain ikävältä - ei siltä, että näkymätön vihollinen uhkaa olemassaoloani. Aivosumu on poistunut ja ensimmäistä kertaa koronakaranteenin aikana pääsen kosketuksiin muille jo kenties tutuksi tulleen rauhattomuuden kanssa: anelen työkaverilta lisää tekemistä etätyöpäivääni ja illalla aloitan uuden neuleprojektin.

14. päivä : Tänään. Olo on hyvä ja tauti tuntuu selvästi väistyneen. Selvää on kuitenkin myös, että juoksu- ja laulukunnon eteen pitää tehdä rauhassa töitä, kaikki istumista rankempi rasitus oireilee yhä vähäisenä rintakipuna. Onneksi on poikkeustilaa vielä jäljellä, tässähän ehtii kuntoutua vaikka kuinka tikkiin!

Jos vielä ennen tämän lukemista mietit, että saispa vaan sen koronan, olis sitten sairastettu alta pois, niin toivottavasti et enää. Tämä oli todella perseestä

Ja nyt kovasti toivon, että tämä OLI se korona, koska toista vastaavaa ei ihan heti taida hengityselimistö kestää. 

Toim. huom. Oman 6. päiväni kohdalla mies sairastui, minkä vuoksi en voinut täysin pidättäytyä koiran ulkoilutuksesta.  Säännölliset piipahdukset raittiissa ulkoilmassa tuntuivat kuitenkin myös hyvältä. Etenkin nyt, kun ei enää tunnu että on vaarassa ratketa, jos koira kiskaisee. 
Puolison sairaskertomus on ollut hyvin samankaltainen.

* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 20.5.1997.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Se vahva, vanha polte! *

Tai oikeammin uusi, kaikkien huulilla (ja kohta keuhkoissa) oleva polte.

Nimittäin, vaikka mitään ei testakaan, olen ollut luultavasti viikon tässä trendikkäässä taudissa. Kollegani kävi erittäin heikossa hapessa tahoillaan. Puolisoni kärsi yhden illan, mutta nyt on parempaan päin. Edit: Eipäs olekaan! Jos tulet kipeäksi, pysy oikeasti se seitsemän vuorokautta kotona, koska nyt kolmen ihmisen otannalla näyttää tyypilliseltä, että oireet ensin hellittävät, jonka jälkeen vasta iskee pahin vaihe. Ei hyvä. 

Sitä vaan siis, että ota jokainen oire tosissaan. Erittäin tosissaan ota oire, jollaista et ole koskaan ennen tuntenut, vaikka se olisi hyvin pieni. Esimerkiksi kihelmöivä, närästystä muistuttava tunne keuhkojen jossain osassa, oli se sitten vain syvään hengitettäessä tai koko ajan. Sellainen olo, kuin olisit juossut täysiä bussiin kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Sellainen olo, että hengittäminen on tavallista työläämpää. Vaikka ei olisi yhtään kuumetta. Vaikka ei olisi yskää. Vaikka et olisi käynyt metriä lähempänä ketään viikkoon. 

Et voi tietää. Joten jää kotiin, vaikka kuntosi puolesta ihan hyvin voisit käydä kaupassa, töissä ja juoksulenkillä.  Ehkä sitä viimeksi mainittuakaan ei kannata tehdä, mutta kaikki ihmisten lähettyvillä tapahtuva ainakin pannaan.

Aivan mahdollista on myös, että meillä kellään ei ole ollut korona, ja se tulee joskus myöhemmin. Sen vuoksi me pysyttelemme oireiden poistuttakin etätöissä ja vältämme ystäviä ja sukulaisia, vaikka se surkeaa onkin. Onneksi on videopuhelin! (Ja nyt viimeisetkin meistä, jotka pitivät videopuheluita vaivaannuttavina, ovat käännynnäisiä. Minä ainakin.)

P. S. Heti kehäkolmosen ulkopuolella ruoan tilaaminen kotiin on ohjeena yhtä tyhjän kanssa. Vaikea tilata, kun ei kukaan toimita. 

P. P. S. Entiselle syömishäiriöiselle on todella suuri kynnys antaa jollekin vieraalle kauppalista poimittavaksi. En kykene, ennen kuin on makaronikin loppu. Siispä olen ulkoistanut miehelle, katsotaan mitä hän saa aikaan. 


* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 29.4.1994.

tiistai 28. tammikuuta 2020

Neuvotteluja elämän kanssa*

Erilaiset yhdessä.

Olen ollut hieman tauolla. Kaksi ja puoli vuotta näemmä. Se käy järkeen. Muutimme pääkaupunkilaisesta kerrostalosta kehyskunnan puutalo-osakkeeseen, otimme koiranpennun, työmatka piteni, avioliitto rakoili -- siinähän se aika vierähti.

Avasin hiljattain tähän blogiin liittyvän sähköpostiosoitteen ja löysin sieltä ihanan tervehdyksen Konalla-blogin Anulta. Siitä inspiroituneena palasin tänne lukemaan ahdistuneita horinoitani ja totesin, että ehkä tämä olisi yhä ihan terapeuttinen harrastus.

Koirani on kasvanut verenhimoisesta karitsasta oikeaksi koiraksi, joka tosin vaatii ihmisiltään enemmän kuin lemmikkiturre keskimäärin. Mutta oikeanlaisessa myötätuntoisessa ja määrätietoisessa ohjauksessa hän on mainio lemmikki. Olen oppinut enemmän kuin ehkä edes itse ymmärrän.

Työni on kehittynyt vastuullisemmaksi ja sitä myötä mielenkiintoisemmaksi -- mutta myös vaativammaksi. Tasapainoilen kunnianhimon, kykyihini uskomisen ja vajavaisuuksieni tunnistamisen, rajojeni määrittämisen ja elämän eri osa-alueiden priorisoinnin ristiaallokossa. Tuulista on.

Olemme yhä naimisissa, mutta hetkittäin tiukkaa tekee. Niin tiukkaa, että toinenkin motivoitui viimein puolueettoman auttajan juttusille. Hiljattain palasin matkalta puolisoni kotikonnuille. Oli ihana, inspiroiva matka, ja meillä ihanaa myös yhdessä. Nyt olen kotona itsekseni koiran kanssa ja minulla on myös ihanaa. Mietin, mikä arjessamme onkaan oikein vialla. Miksi niin usein tunnemme toisen olevan joko tiellä tai liian poissaoleva, että toinen tekee joko liikaa tai liian vähän? Ja voimmeko ylipäätään oppia? Vai onko niin, että emme kerta kaikkiaan sovikaan yhteen? Olemme vaan olleet niin pitkään niin umpirakastuneita, että olemme sinnikkäästi yrittäneet sovittaa sylinteriä neliönmuotoiseen reikään tajuamatta, että meistä kumpikaan ei halua muuttua?

Se jää nähtäväksi.



* Otsikko: Berkkula, Maritta. Kauniit ja rohkeat 16.11.1992.