lauantai 20. toukokuuta 2017

Kylmäverikköjen kantaäiti kotia ostamassa *

Tämän blogitekstin idea on kopioitu häikäilemättömästi tästä kirjoituksesta. Ajatukset sentään ovat omiani.

Uusi koti ei näy kuvassa. Muttei paljon puutukaan.

Epämukava ajatus:
Huoli siitä, jos en viihdykään uudessa kodissa. Koska se on kaukana ystävistä ja äidistä (ajallisesti siis about 25 minuuttia kauempana julkisilla, huom.). Liian suuri. Vähän rempallaan ja siten luultavasti kauhea työleiri. Talvella varmasti kylmä, sortsit kotiasuna voi unohtaa, villahousut ja pipo päässä kesät talvet. Pelottaa, että kodin ostaminen onkin virhe.

Ostin (tilasin):
Verkkokaupasta semiruman yöpaidan, vaikka minulla on jo ihan tarpeeksi yöpaitoja. Etenkin siihen nähden, etten koskaan käytä niitä. Mutta siellä kylmässä kodissa voisin sitten käyttää.
(Palautin.)

------------------------------------------------------------------

Epämukava ajatus:
Minulla on ikävä kummilastani, vaikka asumme aivan lähekkäin. Ikävä onkin siis lähinnä syyllisyydenkatkuista häpeää saamattomuudestani, etten arjen tuoksinassa muka ehdi käydä edes moikkaamassa. Ja kohta muutetaan paljon kauemmas. Ahdistaa valmiiksi.

Ostin:
Museokaupasta veikeän vieterilelun, jonka viihdearvo todellisuudessa on luultavasti n. 20 minuuttia. Eikä syyllisyydentunnekaan yhtään lieventynyt.

------------------------------------------------------------------

Epämukava ajatus:
Väsyttävän päivän jälkeen olisin halunnut vain jonkin verran aikaa olla, hiljaa ja omassa rauhassani, mutten voinut mennä suoraan kotiin, koska neljänkymmenen neliön asunnossa koko päivän juttukaveria kaivannutta puolisoa ei voi paeta. Mutta en jaksanut mennä mihinkään muuallekaan. Halusin kerrankin palata tyhjään taloon, jossa ei olisi ketään kotona useampaan tuntiin.

Ostin:
Suklaapäällysteisinä toffeekarkkeja, keittobanaanin, kotijogurttia ja kolmea erilaista vihreää teetä, vaikka meillä on teetä jo hyllyllinen. (Omaa aikaa ruokakaupassa – uhka vai mahdollisuus? Molempia kenties.)

------------------------------------------------------------------
Epämukava ajatus:
Hyvät ystäväni ovat eroamassa pitkästä suhteesta, ja koko kaveripiiri saa kuulla, missä on mennyt mönkään. Miten en huomannut mitään? Kuvittelin, että nämä ovat juuri sellainen täydellinen pari, toivoin meidänkin olevan enemmän kuin he. Jätetty ystäväni on hajalla ja eksynyt. Itse olen samalla oman parisuhteeni tilasta sekä kiitollinen että huolissani, en osaa päättää kumpaa suosisin.

Ostin/tilasin:
Ystävälleni masennusapu-värityskirjan, koska en voi tai jaksa olla fyysisesti niin paljoa läsnä, kuin hän kaipaisi, ja koen syyllisyyttä (toistuva teema selvästi). Itselleni rakkaudesta kertovan kirjan, josta toivoin lohduketta. Tämä oli ehkä onnistunein ostos ikinä, arviota seuraa.

------------------------------------------------------------------

Epämukava ajatus:
Maailman tila ahdistaa. Ympäristö tuhoutuu ja planeetasta ei jää mitään jäljelle lapsenlapsiamme varten. Ostelen aivan liikaa tarpeettomia asioita!

Ostin:
Lasisen juomapullon, josta voi juoda sekä kylmiä että kuumia juomia. Ei enää teetä pahvimukissa. Sitten ostin toisenkin, koska onhan meillä molemmilla oltava oma. (Huom. taloudessa ennestään neljä juomapuolloa ja yksi termari.)

------------------------------------------------------------------

Epämukava ajatus:
Hyväksynnän tarve, jonka myötä haluaisin testineuletakistani maailman hienomman ja koko neuleyhteistön (lue: niiden tusinan testineulojan) keskuudessa ylistetyn ja kaikin puolin täydellisen. Mikään kaapissa jo oleva lanka ei tähän tietenkään voi yltää.

Ostin:
Neuletakkilangat, kalliit vielä. Ja sitten kuitenkin neuloin sen takin pari vuotta vanhoista langoista. Nyt uudet langat syyllistävät minua lankakorista käsin ja vaativat pääsyä puikoille.

------------------------------------------------------------------

Epämukava ajatus:
Pesukone on rikki neljättä viikkoa, emmekä jaksa tehdä mitään asian hyväksi. (Koska uusi pesukone kannattaa ostaa vasta uuteen kotiin. Ja koska olemme laiskoja.) Pyykkivuori ahdistaa ja toisaalta tutkimaan omaa kulutuskäyttäytymistä: miten on mahdollista, että minulta löytyy yhä puhtaita paitoja ja mekkoja? Pyykkivuoreen kulminoituu kaikki muuttoon liittyvä ahdistus ja siihen liittyvä saamattomuus. Omistan liikaa, mutta kuitenkin uuteen kotiin on ostettava vaikka mitä. Kuntotutkimukset ja lainaneuvottelut tuntuvat olevan arpapeliä, täytyy vaan toivoa, että onni on matkassa, koska jaksaminen ei riitä ihan joka pilkun viilaamiseen. Voisiko kaikki olla vaan valmista ja rauhallista ja mukavaa kiitos heti mielellään nyt.

Ostin (tilasin):
Uudet farkut. (Kyllä! Näin sairas kuluttaja olen.) Koska kaapista on löytynyt asiassa vain parit käyttökelpoiset (lue: täydelliset) housut pyykkiepisodin aikana, useimmat olen siirtänyt kirpputoripinoon. Ja koska jotenkin ilmeisesti kuvittelen saavani elämäni hallintaan ostamalla uuden vaatekappaleen suojakuoreksi minun ja maailman välille.
(On vielä epäselvää, tarvitsenko tämän suojavaatteen todella, vai palautanko sen.) 

------------------------------------------------------------------

Teen välillä ihan hyviäkin ostoksia silloin, kun ostosmotivaationi eivät kestä päivänvaloa. Ja sitten teen tosi tyhmiä ostoksia. Ja joskus palautan ne kauppaan, vaikka se on noloa. Ja joskus ajattelen, että tästähän nyt sitten nainen kärsit sitten seuraukset ja käytän jotain outoa puseroa, kun kerran on tullut ostettua. Ruokaheräteostoksia ja -lohtuostoksia ja -ties-mitä-ostoksia kertyy kaappiin paljon tässä listattua enemmän, mutta toisaalta kuitenkin syömme ne kaikki. Joten onko se nyt sitten niin paha?

 
* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 2.4.2002.