perjantai 18. kesäkuuta 2021

Sotkua sotkun perään *


Tekee mieli kirjoittaa jonnekin, muuallekin kuin omiin muistikirjoihin ja tiedostoihin. Tätähän ei kukaan lue, joten en tiedä onko tämä sen kummempi kohde. Mutta toisaalta en halua erityisesti sisältöä mainostaakaan.

Rintakehäni päällä on raskas taakka. Se on alkanut tehdä siihen pesää jo pari vuotta sitten, kun epävarmuus parisuhteen tulevaisuudesta pesiytyivät pysyvästi märkiväksi haavaksi sydämen tietämille. Hän on hyvä ihminen ja rakas, mutta onko meidän mahdollista elää yhdessä onnellisina? Vai olisimmeko kuitenkin onnellisempia erillään? Kun on perusasetuksiltaan epävarmuudessa ja ahdistuksessa vetäytyvä on vaikea tietää, milloin etäisyydenkaipuu on tervettä itsekkyyttä ja pyrkimystä omaan aitoon hyvinvointiin – ja milloin taas merkki ennemminkin läheisyyden pelosta, kyvyttömyydestä antautua sille, mikä juuri tekee rakkaudesta merkittävää ja kaunista.

Äitini kuoli ja nyt, kolme kuukautta myöhemmin olen päällisin puolin ehjä, mutta sisältä edelleen pirstaleina. En tiedä mitä olen ilman äitiä. Tunnen oloni kodittomaksi. Haluaisin kaikki äidin tavarat, haluaisin muuttaa kotini hänen mausoleumikseen. Samaan aikaan en kestä vielä katsoa, koskea tai tehdä päätöksiä. Kaikki minulle ja sisarelleni liian suuret vaatteet. Lapsuuteni astiat. Pyyhkeet, joiden upouuden pehmeyden ja raskauden muistan kuin eilisen – nyt karheat ja tavanomaiset.

Yhtä aikaa en haluaisi tehdä mitään, en jaksa yhtään askaretta, en ainuttakaan allekirjoitusta. Kotona tavarat kasaantuvat ja ikkunoista tuskin näkyy läpi. Toisaalta palan halusta ryhtyä toimeen, järjestää, uudistaa, sisustaa, siivota. Tekemättömien lista ahdistaa ja painaa. Mutta en jaksa, kaksi päivässä ja olen nääntynyt. Miten ihmiset ehtivät sekä elää elämäänsä, että saada sen järjestykseen? ihmettelen. Koiran kanssa ulos, töihin, kotiin, ruokaa, koiran kanssa ulos, suihkuun. Arkeen mahtuu ystävän tapaaminen aamukahvilla, lounas työkaverin kanssa, puolison kanssa terassilla lämpimässä illassa juttutuokio, sängyssä hyvän kirjan loppuun lukeminen. Mutta mitään muuta siihen ei mahdu, ei pienintäkään. 

Missä välissä järjestetään ullakko, tehdään valokuvakirja, maalataan olohuone, kehystetään taulut, etsitään terapeutti, korjataan hajonnut ovi, pestään ne ikkunat?

Loman tarpeen tunnistanee siitä, että tuntuisi helpommalta muuttaa kuin siivota ja sisustaa. Helpompi paeta kuin yrittää. Helpompi piiloutua kuin hakeutua auttavaan seuraan.



* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 18.9.1992.