tiistai 28. tammikuuta 2020

Neuvotteluja elämän kanssa*

Erilaiset yhdessä.

Olen ollut hieman tauolla. Kaksi ja puoli vuotta näemmä. Se käy järkeen. Muutimme pääkaupunkilaisesta kerrostalosta kehyskunnan puutalo-osakkeeseen, otimme koiranpennun, työmatka piteni, avioliitto rakoili -- siinähän se aika vierähti.

Avasin hiljattain tähän blogiin liittyvän sähköpostiosoitteen ja löysin sieltä ihanan tervehdyksen Konalla-blogin Anulta. Siitä inspiroituneena palasin tänne lukemaan ahdistuneita horinoitani ja totesin, että ehkä tämä olisi yhä ihan terapeuttinen harrastus.

Koirani on kasvanut verenhimoisesta karitsasta oikeaksi koiraksi, joka tosin vaatii ihmisiltään enemmän kuin lemmikkiturre keskimäärin. Mutta oikeanlaisessa myötätuntoisessa ja määrätietoisessa ohjauksessa hän on mainio lemmikki. Olen oppinut enemmän kuin ehkä edes itse ymmärrän.

Työni on kehittynyt vastuullisemmaksi ja sitä myötä mielenkiintoisemmaksi -- mutta myös vaativammaksi. Tasapainoilen kunnianhimon, kykyihini uskomisen ja vajavaisuuksieni tunnistamisen, rajojeni määrittämisen ja elämän eri osa-alueiden priorisoinnin ristiaallokossa. Tuulista on.

Olemme yhä naimisissa, mutta hetkittäin tiukkaa tekee. Niin tiukkaa, että toinenkin motivoitui viimein puolueettoman auttajan juttusille. Hiljattain palasin matkalta puolisoni kotikonnuille. Oli ihana, inspiroiva matka, ja meillä ihanaa myös yhdessä. Nyt olen kotona itsekseni koiran kanssa ja minulla on myös ihanaa. Mietin, mikä arjessamme onkaan oikein vialla. Miksi niin usein tunnemme toisen olevan joko tiellä tai liian poissaoleva, että toinen tekee joko liikaa tai liian vähän? Ja voimmeko ylipäätään oppia? Vai onko niin, että emme kerta kaikkiaan sovikaan yhteen? Olemme vaan olleet niin pitkään niin umpirakastuneita, että olemme sinnikkäästi yrittäneet sovittaa sylinteriä neliönmuotoiseen reikään tajuamatta, että meistä kumpikaan ei halua muuttua?

Se jää nähtäväksi.



* Otsikko: Berkkula, Maritta. Kauniit ja rohkeat 16.11.1992.