torstai 26. maaliskuuta 2015

Elämä on iso riski *

Mistään en oikein pysty kirjoittamaan, kun on niin kerrassaan kupliva olo. Kaikki kortit ilmassa, kauhistuttaa ja naurattaa yhtä kaikki.

Töissä iso, jo muutaman vuoden itse (itsenäisesti ko. firman ulkopuolella) työstämäni projekti on käynnistymässä. Tuntuu yhtä aikaa upealta ja aivan kauhealta, että tämä minun hikeni, kyyneleideni ja unettomien öiden lopputulos lähtee nyt yhteistyössä osaavien ihmisten kanssa kehittymään edelleen, toivottavasti lopulta toteutuukin. Samalla kun ilahdun muiden panoksesta tunnen valtavaa suojelunhalua pitkään hautomiani ideoita kohtaan. Kenties vanhemmista tuntuu tältä, kun heistä ennen niin riippuvainen lapsukainen aloittaa koulun ja kavereilla luuhaamisen ja pääsee ripille ja on jo iso. Että näinhän sen pitääkin mennä, tämä tässä tarkoituksena koko ajan olikin. Mutta silti, en haluaisi päästää irti.


Olen ehkä jakanut tämän kuvan täällä aiemminkin. Mutta aina toimii.

Muilla elämänaluilla ei ole niin kovin dramaattista, mutta kuitenkin vähän ilmapalloja katossa. Mitkä haaveista poksahtavat ennen aikojaan? Ehkä jotkut pamautetaan tahallaankin. Joistain hupenee ilma ennen kuin toteutuksessa päästään puusta pitkälle ja haave on enää tyhjä raato sohvan takana. Mihin haaveista päättäisi luottaa, päästäisi paniikista irti ja katsoisi sitten vaan, kuinka ne lähtevät lentoon, kun uskaltaa antaa niille tilaa?

Minulla on ihan oikeitakin ajatuksia jonossa tänne jaettavaksi, vähemmän itseni ympärille kietoutuneita ja laajemmin ihmiselämää koskettavia. Mutta en saa aikaiseksi. Jatkan vaan säpinöintiä, seinille sinkoilua ja (mielenterveyden pelastamiseksi) villapaidan neulomista.

Se kevät-muutosta!-kaikki-uusiksi -olo, mikä minulla oli tuossa aiemmin, ei tainnut tänä vuonna olla ihan pelkkää pintaa. Hitaasti, mutta varmasti, täällä ihan tosissaan vähän tapahtuu. Ehkä. Ehkä.

----

Ja jos joku ei vielä lue, alkakaa nyt lukea tätä upeaa, rohkeaa, ajatuksia herättävää blogia. Joka on kenties jopa osasyy saamattomuuteni oman kirjoitteluni suhteen, kun ei moisten tekstien jälkeen tunnu itsellä olevan niin mitään sanottavaa. Vaan en osaa olla siitä lainkaan pahoillani, niin mielissäni ruskeista tytöistä luen.

* otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja Rohkeat 7.9.1992

torstai 12. maaliskuuta 2015

Kädet avokadossa, elämä kämmenellä *

Teen vauvanpeittoa (ei omaan käyttöön - nyyh).

Teen töitä (ei omaan käyttöön, paitsi palkka).

Teen suunnitelmia (omaan käyttöön lähinnä, ja se jos mikä puolisoa sieppaakin).

Teen asioista vaikeampia kuin niiden tarvitsisi olla.

Teen voileipiä (juustoa, avokadoa ja tomaattia, nam). Ennen voileivän tekoa tein kerran jopa sämpylöitä.

Teen inventaarioita (vaatteista, ihmissuhteista, elämästä, jääkaapin sisällöstä).
  
Teen kevättä (vuoreton takki, pyöräilykauden avajaiset, syvät hengenvedot kevätsäätä, pölystä viis).

Teen valintoja (osin huonoja, joskus erinomaisia, toisinaan ihan vaan kun).
 
Teen virheitä (sekä opettavaisia että raivostuttavia).

Matkaa teen, tätä elämän mittaista matkaa.  



* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 1.10.2002.