Olen ollut viime aikoina väsynyt. Uupunut lienee itse asiassa oikeampi termi. Nukun kyllä öisin, mutta aivoni eivät tunnu koskaan saavan kunnolla levätä. Kuuluisaa metatyötä on aika paljon myös ilman lapsia, kun töiden lisäksi pakassa on koirankoulutusta, remontointia, veroasioita ja puolityhjän asunnon kalustaminen. Tähän päälle vielä pyöräilypyrähdyksestä bussiaikataulujen armoille alistettu työmatka ja peli on pelattu. Olen nyyhkyttänyt stressin alla.
On tarpeen jälleen muistuttaa itseäni olemaan kiitollinen siitä, mitä on. Koska paljon on: maailman suloisin otus, osallistuva ja osaava toinen koiravanhempi, joustava työaika ja armollinen työyhteisö, rahaa ostaa kiireiseenkin elämään sopivaa hyvää ruokaa ja parempaa mieltä, ihanat rakkaat läheiset. Eilen juhlimme heistä minulle kaikkein läheisintä, siskoani, jonka kanssa kasvoimme kylki kyljessä toistemme kuviksi. Onneksi osasin nauttia, vaikka aamulla takaraivossa jyskytti stressi ja syyllistyminen ja illalla korvan taakse alkoi hiipiä harmitus, etten voinut jäädä aamuyöhön asti juhlimaan. Päivä oli ihana ja tuli tarpeeseen. Kuplivan rentoa yhdessäoloa, kaikkein parhaiden seurassa. Täyttä rakkautta.
Miksi minun onkin niin helppoa takertua siihen, mikä ei toimi tai suju? Kuvittelen olevani peruspositiivinen, mutta todellisuudessa olen sitä vain silloin, kun olen muista täysin riippumaton. Omat mokani tai rajoitukseni eivät harmita minua, eivätkä liioin elämän tielle heittämät esteet silloin, kun minulla on vapaus ratkoa oman mieleni mukaan, miten ne ylitän, alitan tai ohitan. Kaikki järjestyy! Otan rennosti, mitä eteen tulee, sovellan omalla tyylilläni ja pyyhällän menemään hymyillen kuin hangon keksi. Löysin rantein! Vaan heti, kun joudun muiden ihmisten odotusten, ulkopuolisten rajoitusten, pyytämättä annettujen ohjeiden ja omistani poikkeavien periaatteiden armoille, olen pessimistinen kitkerä mutrusuu.
Taidan olla aikamoinen pässinpää. Miten opetella, että kehotuksessa "hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan" tärkein viesti on viimeisissä sanoissa. Tunnun järjestään ahdistuvani voimattomuuteen asti asioista, joille itse asiassa voisin jotain (ainakin asennemuutoksella) ja toisaalta taistelevani tuulimyllyjä vastaan siellä, missä en voi vaikuttaa asioiden tilaan lainkaan. Elämänmittainen oppitunti.
 |
| Tahtojen taistelu. Tässä taloudessa jotkut kolmesta kovakallosta mittelöivät päivittäin, parhaimmillaan kaikki! |
* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 19.3.1993.
