Erään koronaepäilyn tarina.
0. päivä : Työmatkalla keuhkoissa tuntuu hetken hieman erikoista kihelmöintiä. "Ei kai se mitään ole," ajattelen. (Aargh! Älä tee perässä!)
1. päivä : Keuhkoissa tuntuu hetkittäin enemmän erikoista kihelmöintiä, kuin olisi juossut pakkasessa täysiä bussiin (minkä toki teinkin). En meinaa jaksaa nousta portaita. Tuntuu, kuin nousisi kuume (ei sitä lopulta ollut, missään kohtaa). Lähden kotiin kannettavan kanssa. En meinaa saada illalla unta, täyttelen omaolo.fi -testiä ja ero "pärjäile!" ja "ota välittömästi yhteyttä terveydenhoitoon" välillä on yksi kyllä/ei -vastaus.
2. päivä : Aamulla olo on paljon parempi. Lounasaikaan tuntuu jo, kuin koko tauti olisi ohi. Päivän mittaan tuntuu jotain pientä keuhkoissa, mutta olo on vallan hyvä.
3. päivä : On vähän väsynyt olo, mutta muuten ei tunnu oikein missään. Autan puolisoa isommassa askareessa, eikä sekään liikaa rasita. Luulen voittaneeni koko viruksen. (Hah! Hah hah!)
4. päivä : Perheyhteisön etäkokouksessa selostin, kuinka "vähän tuntuu keuhkoissa, mutta muuten ihan hyvä olo". Lauloin puoli tuntia täysin palkein ilman ongelmia. Takaraivossani tiedän, että jokin on yhä vialla.
5. päivä : Etätöissä. Kolme tuntia etäpalavereja, joista kaksi tuntia itse vedin koulutusta. Olin päivän jälkeen todella uupunut ja hengästynyt. "Ovatpas nämä etäkokoukset rankkoja," ajattelin (koska kieltäydyin ajattelemasta muuta).
6. päivä : Etätöissä. Joku tuntuu yhä keuhkoissa. Hartiat ovat todella jumissa. Venyttelin ja testailin gua sha -kampaa. Illalla rintakehää ahdistaa ja hengitys on hieman hankalaa.
7. päivä : Etätöissä. Ei täydessä terässä, mutta sain vielä asioita aikaiseksi. "Kylläpä sain helvetillisen rintalihaskivun aikaiseksi sillä gua sha -kammalla," ajattelin (ts. rukoilin). Koiran ulkoiluttaminen onnistui joten kuten, mutta sen jälkeen tuntui keuhkoissa pahalta ja oli levättävä. Illasta en muista mitään.
8. päivä : Kipu rinnassa voimistuu jatkuvaksi enkä pysty ajattelemaan muuta, kuin minua sisältä käsin elävältä kaapivaa uhkaa. (Nyt tiedän, että tämä voimakas JOKIN ON VIALLA -tunne on itse asiassa ihan oikea oire. Ota se tosissasi!) Iltapäivällä koiraa ulkoiluttaessani en saa henkeä. Illalla sängyssä maatessa on niin vaikea olo, että kuvittelen, mitä käskisin miehen pakata mukaani sairaalaan (ja ärsyynnyn, kun hän pakkaisi väärät tavarat). Itkin hieman, koska pelotti.
9. päivä : Nypin rinnastani tummat karvat, siltä varalta, että joudun johonkin keuhkoaiheiseen lääketieteelliseen toimenpiteeseen. Tämä riittänee kuvaamaan tunnelmaa. Rintakehässä ahdistaa levossakin. Olen suosiolla päivän sairaslomalla. Koronaluurissa todetaan se, jonka jo tiesinkin: ei testata, tsemppiä ja parasetamolia.
10. päivä : Olo alkoi kohentua keuhkoissa, mutta muuten olin koko päivän tolkuttoman väsynyt. Illalla taas kuin joku puukottaisi coctailhaarukoilla keuhkoja sisältä päin.
11. päivä : Tuntuu paremmalta, mutta kun yritän kevyesti venytellä ja avata ääntä kuoron etäopetusvideon mukana, iskee keuhkoihin kova kipu ja epämukavuus. Luovutan ja painun lepäämään.
12. päivä : Keuhkoissa tuntuu, mutta pahasti ainoastaan rasituksessa. Muuten vain muistutuksenomaisena rintakivun häivähdys. Illalla tunnen, miten pääni alkaa selvitä (viikon päivittäin pihan läpi kuljettuani viimein huomaan, että joku on siirtänyt pyöräni telineestä jonnekin muualle - löytyi onneksi).
13. päivä : Heräsin aamulla terveen tuntuisena. Kuin puolustajasoluni olisivat sähköttäneet kaikkialle kehooni, että taistelu on voitettu ja jälleenrakennus alkanut. Keuhkoissa tuntuu yhä jotain, mutta nyt epämukavimmatkin hetket tuntuvat vain ikävältä - ei siltä, että näkymätön vihollinen uhkaa olemassaoloani. Aivosumu on poistunut ja ensimmäistä kertaa koronakaranteenin aikana pääsen kosketuksiin muille jo kenties tutuksi tulleen rauhattomuuden kanssa: anelen työkaverilta lisää tekemistä etätyöpäivääni ja illalla aloitan uuden neuleprojektin.
14. päivä : Tänään. Olo on hyvä ja tauti tuntuu selvästi väistyneen. Selvää on kuitenkin myös, että juoksu- ja laulukunnon eteen pitää tehdä rauhassa töitä, kaikki istumista rankempi rasitus oireilee yhä vähäisenä rintakipuna. Onneksi on poikkeustilaa vielä jäljellä, tässähän ehtii kuntoutua vaikka kuinka tikkiin!
Jos vielä ennen tämän lukemista mietit, että saispa vaan sen koronan, olis sitten sairastettu alta pois, niin toivottavasti et enää. Tämä oli todella perseestä.
Ja nyt kovasti toivon, että tämä OLI se korona, koska toista vastaavaa ei ihan heti taida hengityselimistö kestää.
Toim. huom. Oman 6. päiväni kohdalla mies sairastui, minkä vuoksi en voinut täysin pidättäytyä koiran ulkoilutuksesta. Säännölliset piipahdukset raittiissa ulkoilmassa tuntuivat kuitenkin myös hyvältä. Etenkin nyt, kun ei enää tunnu että on vaarassa ratketa, jos koira kiskaisee.
Puolison sairaskertomus on ollut hyvin samankaltainen.
* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 20.5.1997.
