Rrrrrakastan sitä, että tuli talvi.
Tänään on etelässäkin ihan kunnolla kylmä. Pukeuduin kuin naparetkeilijä ikään ja kävelin töihin aurinkoisessa pakkassäässä. Nautin! Toki loppumatkasta naamani oli jäätyä, mutta nautin silti.
Töissä on kylmä, kotonakin on kylmä. Villahousut jalassa 24/7. Ei haittaa. Syntymäpäiväni osuvat useimmiten hiihtolomaviikkoon, olen talven lapsi. Tällä iällä en enää säntää heti ulos piehtaroimaan ensilumen langettua, ja kylmäkin tuntuu eri tavalla kuin nuorempana, mutta talven keskellä oleskelu kyllä yhä sopii minulle mainiosti. Olisi ihana lahja, jos tänä vuonna saisin ottaa vastaan kolmenkympinkriisini pulkkamäessä tai hiihtoladulla parin vuoden lumettomien synttäreiden jälkeen.
Toisaalta pidän kyllä kovasti kaikista vuodenajoista, niissä on omat jujunsa ja luonnon kiertokulun seuraaminen tuntuu antavan elämälle rytmin ja perspektiiviä oman arjen pyörteisiin. Lehdet puhkeavat, kuten ennenkin. Syreenin tuoksu huumaa ja sydän helisee. Syysaurinko välkehtii keltaisten lehtien läpi. Pakkasyö paljastaa tähdet, joista jotkut ovat jo sammuneet siinä vaiheessa, kun niiden valo saavuttaa minut.
Talven tulo ei täällä Helsingissä kuitenkaan ole aivan vakio, ja sen jäädessä puuttumaan tunnen oloni jotenkin vajaaksi. Kuin vuosi ei olisikaan pyörähtänyt täyttä kierrosta auringon ympäri. Siksikin on huojentavaa, että se on täällä taas. Aika kuluu, kuten ajan kuuluu.
 |
| Kuva vuodelta 2014, kun aatonaattona tuli hetkeksi talvi. |
* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 30.12.1996.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti