Joulun raukaisemia ihmisiä *

Joulu se vain paranee vuosi vuodelta. Yhdessäoloa, hyvää ruokaa, naurua ja riemua, vähän lahjojakin, ja joka suunnasta rakkautta rakkautta rakkautta. Vähän rimakauhuakin, tai ainakin pikkuisen riitelyä, mutta sellaista se on, kun tuittupäät tunteilevat ihmiset kokoontuvat ja sumplivat odotusten ja toteutumien viidakossa.

Pelkästään ihanaa silti. Joulun ihmeen ansiosta miehenkään kanssa aloitetut pikku kinastelut eivät leimahtaneet ilmiriidoiksi. Joulurauhaa sydämessä, nääs. (Tai sitten ei kumpikaan vaan viitsinyt, kun oli muutakin puuhaa ja vatsa niin mukavasti täynnä. Yleensähän taidamme riidellä verisimmin nälkäisinä.)

Uusi vuosi sujui sekin rauhallisissa tunnelmissa ilman sen suurempaa biletystä, mikä sopii itselleni mainiosti. Lisää hyvää ruokaa, hulvatonta tätiseuraa ja yöllä lähiö raikasi raketeista. Puolenyön aikaan sain lähimmiltä sydäntentäyteisiä uudenvuodentoivotusviestejä ja oma pumppu oli jälleen pakahtua. Niin paljon rakkautta.

Yksi viestinpätkä sai melkein silmät kostumaan ja ajattelemaan entistä lämpimämmin sekä sen lähettäjää että niitä kaikkia muitakin: "Tänään -- ihmettelin, että olen elossa. Se on hauskaa." Lievästi ilmaistuna! Läheisistä, etenkin niistä itseään useamman vuosikymmentä vanhemmista, kannattaa kyllä ottaa ilo irti nyt, kun toisellakin vielä jalka nousee.

Hurja vuosi tuo 2015, yhtä aikaa niin tasainen ja toisaalta tapahtumarikas. Paljon sellaista, mistä voi olla kiitollinen. Paljon parannettavaa seuraavalle kaudelle. Paljon hyvää, paljon haastetta. Rikasta elämää! 

Blogin puolella sen sijaan on ollut hyvin rauhallista. Ei niin, etten olisi tässä koneella roikkunut, mutta olen viettänyt ruutuaikani lähinnä nettilankakaupoissa, muiden blogeissa, Hesarin nettisivuilla ja stalkaten (kilpaa lisääntyviä) tuttuja Facebookissa. Toivottavasti tämän vuoden puolella innostuisin käyttämään aikaani vähän paremmin. Mitään en lupaa!

Paitsi pitäisikö sellaista ihan luvata, että:

1. En osta lisää lankaa. Uskaltaisikohan luvata, etten koko vuonna? Voisinpa uskaltaa! Ainakin sitä on niin hitokseen jo, ettei kyllä voi loppua kesken. En siis osta lisää lankaa vuonna 2016. Inspiraation lähteenä Senni. Kääk! Ainakaan ensimmäiseen puoleen vuoten en osta.
   
2. En osta uusia vaatteita, ellen aivan todistetusti tarvitse jotain, mitä ei käytettynä löydä. Niin saattaa käydä. Mutta on kyllä aika suuri mahdollisuus, että en kyllä tarvitse yhtään mitään. Joten ei kyllä tarvitsis mitään ostaa sitten. Ni! Inspiraation lähteenä Ilona.
3.  Koska en kuitenkaan onnistu säästämään kaikkea em. periaatteista johtuen tilille pyörimään jäävää (Hahhah!) rahaa, koetan käyttää sen mielummin kokemuksiin ja elämyksiin. Kuten parempaan hotelliin lomamatkalla, ylimääräiseen tanssikurssiin tai junalippuihin ystävän luo. Tai lahjaan jollekin toiselle, koska antamisen ilo oli kyllä jouluna taas suuri. Tai elämänlaatua todistettavasti parantavaan tavaraan. (Jota villalanka toki on, mutta ei enää sitten, kun alkaa iskeä tarve ostaa uusia säilytyskalusteita pelkästään lankaa varten.) Tämän lajin hankintoja menneeltä syksyltä: paperipussitelineet, jotta kierrätyskama on järjestyksessä eteisessä, sekä uusi pyöränlamppu ja läjä heijastimia.

Ehkä pyörrän kaikki nämä päätökset viikon kuluessa. uuden vuoden lupausten kanssa minulle yleensä käy niin. Itse asiassa alkoi jo heti vähän ahdistaa.. Mutta kaikkeahan sitä voi haaveilla! 
* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 27.4.1994.
 Kuvat välipäivien ulkoiluilta merenrantaan.