Olet vapaa valitsemaan omat polkusi, Nick! *

Tänä aamuna kävimme aviomiehen kanssa avartavan keskustelun.

Minulle rakkaus on aina ollut sitä, että antaa toisen mennä, mutta tarjoaa sylin, johon palata. Vanhempani ovat aina tukeneet, rohkaisseet, sanoneet: "kunhan se tekee sinut onnelliseksi" ja "kotiin voit aina tulla". Olin sisaruskatraan itsenäisin jo lapsena, ja sitä on tuettu niin paljon, että vaikeampaa on ollut opetella ottamaan apua vastaan. "He gave me wings to fly," on mielestäni kauneinta, mitä puolisostaan voi toisella kotikielelläni sanoa.

Hänen perheessään rakkaus oli, ja on, ehdollista. Tavalla, josta ei ole fyysisiä arpia, mutta syvä haava sielussa. Ettei riitä sellaisenaan. vain täydellisenä olisi tarpeeksi hyvä. Ja toisaalta, ettei koe saavansa arvokkaita neuvoja ja tukea päätöksiinsä, vaan kokee jäävänsä yksin. Aikuisena valitsemiltaan läheisiltä hän kaipaa kaikupohjaa, myötäeloa, jatkuvuutta.

Nämä kokemukset näkyvät myös siinä tavassa, miten näytämme rakkautemme toisillemme. Kun hän haaveilee haluavansa käsikirjoittaa, rahoittaa ja ohjata monikansallisen elokuvan, sanon: "Antaa mennä, kuulostaa hienolta." Ja ajattelen: "Pidä hauskaa, tulen sitten ensi-iltaan." Kun minä haaveilen hakeutuvani tanssinopettajakoulutukseen, hän sanoo: "Oletko varma, että haluat juuri sitä? Miten järjestämme ajankäytön ja raha-asiat? Mielestäni kannattaisi pysyä hetki vielä nykyisessä työpaikassa ja katsoa, miltä se vuoden kuluttua tuntuu." (Esitetyt unelmat ovat vain esimerkkejä. Ainakin melkein.)

Hän on niin järkevä! Ja ajattelee Meitä paljon enemmän kuin minä Minua. Se on arvokasta. Minun pitää vain muistaa, että sekin on rakkautta ja huolenpitoa. Että hänen sydämessään rakkautta on myös olla hyppäämättä ailahtelevaisen kumppanin jokaiseen kotkotukseen mukaan. Että rakkautta on myös tarjota perspektiiviä. Mutta se ei tarkoita, etteikö hän haluaisi nähdä minun kokeilevan siipiäni. Ja hänen pitää muistaa, ettei minulla ole tarvetta tai halua olla aina kovinkaan järkevä. Että rakastamaansa ei voi omistaa ja syvimmin tunnen oloni rakastetuksi silloin, kun hän sanoo: "Mene." eikä: "Jää."

Tämä kuva on ollut täällä aiemminkin. Never gets old!

Alkusysäyksen aiheelle saimme läheiseltäni, joka harrastaa lajia, jonka vuoksi joutui eilen toista kertaa vuoden sisällä ensiapuun. Itkettyäni silmäni punaisiksi puolisoni sanoi, että kehottaisi harkitsemaan lajin vaihtoa, jotten menetä läheistäni ennenaikaisesti. Mihin vastasin, että kyynelistä huolimatta toivon läheiseni mielummin kuolevan onnensa kukkuloilla, kuin hylkäävänsä intohimonsa pelosta ja näivettyvän lopulta palvelutalossa. 

Joskin sisälleni syttyi kyllä vielä edelliskerrasta voimistuneena kiire nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä nyt, kun vielä voimme. Lienee silti epäeettistä painostaa puoliso vauvantekohommiin sillä perusteella, että lapsi saisi nauttia isovanhempansa seurasta ennen kuin tämä katkoo niskansa..

Elämä! Juuri kerkesinkin miettiä, miten kaikki oli kerrassaan täydellisesti mallillaan. Jaksaa yllättää. Kyllä tämä taas tästä. Ennuste on hyvä, elämä jatkuu – eräillä fysioterapia.

** Tosin ajatellessani "Pidä hauskaa, tulen sitten ensi-iltaan," harvemmin muistan, että puolisoni valinnat saattavat vaikuttaa myös omaan elämääni. Nimim. Vietän maanantaina pari tuntia ajellen paketteja postiin.

* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 24.4.2007.