Aarrejahdissa

Juoksulenkki aurinkoisessa, ihanan kirpeässä alkusyksyn säässä. Sadevaatteissa saapastelua kaatosateessa, kuivana takin sisässä hyristen. 

Peiton (pitkästä aikaa!) alla varpaita kipristellen nujuten toisen ihossa kiinni. Parvekkeella yötä keuhkoihin hengitellen, tarpeellinen hetki itselle.

Sydämen pohjasta kumpuavaa räkätystä hyvän ystävän kanssa kakkupalan äärellä, naurunalaisena elämän epäkohdat. Kiitollisuus perheestä.

Yhden viikonlopun aikana kotiuunista (ja -hellalta) mehevä makaronilaatikko, pinaattikeitto, päähänpisto-mustikkapiirakka ja kaappientyhjennyssämpylät. Muistaa, miksi ruoka kannattaa tehdä itse: se yksinkertaisesti maistuu paremmalta.

Yksi järjetön riita. Yksi esimerkillinen sovinto.

Aika mahtavaa menoa, loppujen lopuksi.

(Häpeäkseni olen täysin kadottanut käsityksen siitä, mistä kuvat napsin. Pahoitteluni.)

Joitain viikkoja sitten tein tällaisen aarrekartan (linkki pdf-ohjeeseen). Olen tehnyt vastaavia aiemminkin, ja jonkinlaista unelmien selkiintymistä on ollut havaittavissa. Tällä kertaa tein aarrekarttaa aika mietteliäiden tunnelmien keskellä, vaikeitakin oloja punniten, mikä ehkä auttoi unelmien kirkastumista. Nyt en myöskään piilottanut aarrekarttaa pöytälaatikkoon sen valmistuttua. Enkä olisi voinutkaan, sillä laiskana diginatiivina tein sen käyttäen apunani pinterestiä (naistenlehtien onkiminen paperinkeräyksestä tätä tarkoitusta varten on aina niin työlästä). Digitaalisuus oli suuri plussa, sillä nyt unelmakartta iskee vasten kasvojani joka arkipäivä työpisteeni valtavalta tietokoneruudulta.

Hyvällä tahdolla voisi sanoa, että kartan kuvaaman mukainen osuus elämästä on jo sittemmin lisääntynyt mukavasti. Aika mahtavaa menoa.