Uskomatonta vatkausta! *

Seuraavat tosielämän anekdootit kertovat minusta paremmin, kuin koskaan osaisin luonnettani kuvailla:

1. Olemme varanneet lennot Thaimaaseen tammikuuksi, vaikken koskaan ole halunnut matkustaa Aasiaan. Olen järjettömän innoissani! Toisaalta aloin heti kaihoilla myös matkasta Himalajalle, Keniaan tai jonnekin mitättömän pieneen Tyynenmeren saarivaltioon. (Now playing: Lapinlahden linnut - Heti mulle kaikki tänne nyt)

2. Aloitan neuletyöt usein aina ajatellen melko tarkalleen näin: "Pfffft! Ei tarvita mallitilkkuja. Eikä se langan vahvuus nyt niin justiinsa, saati puikkokoko. Hyvä tästä tulee!" Neulottuani neljä kerrosta alkaa puolestaan vimmattu epäröinti: "Entä jos tästä tulee nyt liian suuri? Näyttää epäilyttävän pieneltä? Tässä pitäisi olla jo kaksi senttiä korkea muttei todelakaan ole!" Harvoin kuitenkaan puran, sovellan sitten tarvittaessa matkalla. Useimmiten olen lopputulokseen oikein tyytyväinen, viimeistään pienen pesäeron jälkeen.

3. Olen pitkään ollut töihini melkolailla kypsä. Sitten minulle tarjottiin jännittävää projektia, jota ajatellessani olen yhtä aikaa kauhuissani ja niin innoissani, että olen ratketa liitoksistani. Mutta minun pitäisi päättää, teenkö tarjotun projektin nykyisen työnantajan alaisuudessa vai perustaisinko oman toiminimen ja haukkaisin vielä suuremman palan kakkua. Olen miettinyt tätä nyt pari viikkoa. Työkavereiden kanssa vietetyn hauskan juhlapäivän jälkeen olin varma, että haluan tehdä projektin heidän kanssaan - ihania tyyppejä! Työkaverin jyrätessä tällä hetkellä työn alla olevassa projektissa omat ratkaisunsa läpi ainakin kaikkien tärkeimpien asioiden osalta olen varma, että haluan tehdä työn itsenäisesti. Miehen viettäessä kaksi tuntia sunnuntai-iltana levitellen arvonlisäveropapereita sängylle olen varma, että työnantajan (palkkaaman tilintarkastajan) alaisuudessa homma sujuisi paljon paremmin. Puoliso sanoi: "Lupaa, että istut kanssani alas puhumaan tästä kaikilta eri kanteilta, ennen kuin päätät." Tuntee minut hyvin, tuo mies. Hätäiset ratkaisut ovat erityisalaani.

4. Voivottelen mielessäni (ehkä ääneenkin) usein, ettei elämässä tällä hetkellä ole tarpeeksi ihanien ihmisten kanssa vietettyjä iltoja, koiran rapsutusta, tavoitteellista taideharrastelua, hikiliikuntaa, intohimoisia työprojekteja eikä uusien asioiden kokeilua. Toisaalta en useinkaan jaksa olla kotibileissä yli puolen yön, laulutreenien sijaan käytän arki-illan usein mielelläni neulomiseen ja elokuvan toljottamiseen puolison kainalossa ja elämäni ihanat ihmiset ovat hekin kiireisiä, eivätkä ehtisi viettää neljää iltaa viikosta kanssani vaikka yrittäisinkin sitä ehdottaa. Ja tulikin jo mainittua, että tuo intohimoa aiheuttava työprojekti on aiheuttanut myös aika paljon hyperventilaatiota.

 

Naapurit ulkoiluttavat tätä seepraa aivan liian harvoin.

Harjoittelen hyväksyvää läsnäoloa päivittäin. Mutta treenattavaa on vielä aika paljon. 

(On muuten kulunut tovi, sitten viime kirjoittaman. En keksinyt oikein mitään sanottavaa. En keksinyt vieläkään, mutta ajattelin, ettei se märehtimällä löydykään, pitää nakuttaa vaan jotain ja katsoa, kuinka käy.)

* otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 19.10.1993.