Kun oma keho kramppaa, joutuu yllättäen hylkäämään nykyihmisen illuusion kaikkivoipaisuudesta. Niinkin mitätön asia kuin vatsakipu, on viime päivinä pysäyttänyt minut monta kertaa päivässä huomaamaan: en olekaan oman itseni herra. Yksi suolen mutka saa koko kehon kramppaamaan, väsymään, voimattomaksi.
Hulluinta on se, että kivusta huolimatta on vaikea hyväksyä niitä toimenpiteitä, joita terveenä pysyäkseen tulisi päivittäin muistaa. Ruokavaliorajoituksia, lääkitystä, riittävää lepoa — olen ollut tähänastisessa elämässäni niin luvattoman terve, etten ole joutunut juurikaan itseäni tällä tavalla hoitamaan. Olen juossut pikkuflunssat pois lenkkipolulle, isommista selvinnyt teellä ja television katselemisella. Muutamat antibioottikuurit olen joutunut kiskomaan.
Sairastaminen on erilaista, kun lääkäri ei tiedä syytä. Tässä maatessaan miettii, hoituukohan tämä päivissä, viikoissa, vai paheneeko. Kun ei tiedä, mitä kivulle tekisi (välttäisikö viljaa, maitotuotteita vai odottelisiko vain lääkkeen vaikutusta), ei oikein viitsisi tehdä mitään.
Lepo nyt ei ainakaan voi olla pahitteeksi. Siispä sitä lisää. Muistakaa tekin levätä välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti