Meidän suomalais-pohjoisamerikkalaiset kulttuurieromme

Olen taas lukenut! Nimittäin kaksi Wolfram Eilenbergerin kirjaa Minun suomalainen vaimoni sekä tämän jonkinasteisen jatko-osan Minun kolmikieliset kaksoseni.

Ensimmäisessä suomalaisnaisen nainut saksalainen ihmettelee uuden appimaansa tapoja. Eilenberger on väitellyt kulttuurifilosofiasta, ja tämä ammattitausta lienee se, mikä antaa kirjoille pelkästään omituisuuksille naureskelua korkeamman tason. En ole välttämättä jokaisesta päätelmästä kirjailijan kanssa samaa mieltä, mutta hyvin hän ainakin perustelee tulkintansa suomalaisten käyttäytymisen merkityksistä. 

Ensimmäinen kirja ei yllättäen kolahtanut aivan niin kovasti kotipesään, kuin olisin odottanut. Onhan meilläkin kotona muunmaalainen, suomalaisen vaimonsa tapoja usein suureen ääneen ihmettelevä tuontivävy. Kirjaa lukiessa vaan käy pian ilmi, että Eilenberger on nainut itsensä todella perinteiseen suomalaiseen sukuun: appi ei puhu sanaakaan englantia, eikä juuri suomeksikaan, kesäkuukaudet vietetään tiukasti mökillä Järvi-Suomessa itikoita läiskien, uudet ystävät ja sukulaiset ovat niin arkena kuin juhlissakin aina tuhannen tuiterissa, eikä häitä ole ilman sahtia. 

Minun mieheni on nainut itsensä hyvin erilaiseen suomalaiseen perheeseen. Kyllä minunkin isäni asuu vuodesta viisi kuukautta kesämökillä, jossa ei ole juoksevaa vettä - mutta myös puhuu sujuvaa englantia, keskustelee sujuvasti niin hevimusiikista kuin parsapastaresepteistäkin, enkä ole koskaan nähnyt häntä humalassa. Äitini on matkustanut enemmän kuin minä, chattaa facessa monelle mantereelle eikä todellakaan jätä keskusteluun perisuomalaisia pitkiä hiljaisia hetkiä - päin vastoin, saadakseen suunvuoron joutuu puhumaan päälle. Jopa yhdeksänkymppinen isoäitini on käynyt Aasiassa ja pystyy puhumaan mieheni kanssa muutaman lauseen mormoneilta oppimaansa englantia. Isotätini on maahanmuuttaja hänkin ja eräissä sukujuhlissa kävi ilmi, että isosetäni on asunut nuorena pari vuotta USA:ssa. Toki minunkin sukuuni kuuluu itikanläiskijöitä ja isomahaisia hiljaisia miehiä, joiden kanssa tunnen syvää yhteenkuuluvuutta, mutta läheskään koko totuus minun sukuni suomalaisuudesta se ei ole.

Minulle Minun suomalainen vaimoni ei siis ole näkökulma mieheni pään sisään kuin osittain, muilta osin se on vain kuvaus perisuomalaisesta sielunmaisemasta. Toki tunnen monia kirjassa kuvatun kaltaisia suomalaisia, mutta en aivan joka suhteessa itse edusta heitä.

Kielen tasolla ilmenevät kulttuurierot ovat kuitenkin meillekin tuttuja, ja jaksavat hymyilyttää. Kuinka höpöhöpö käy kuitiksi lähes mihin tahansa keskusteluun. Kuinka minä rakastan sinua on niin pitkä ja monisyinen toteamus, että nasevampi "I love you" lähtee kaksikielisen parin huulilta paljon helpommin. Tarkkanäköinen on kyllä myös jaottelu eri ihmistyyppeihin sen perusteella, millä tyylillä kukin antautuu jääkylmään järveen uimaan. Itse kuulun "määrätietoisiin menijöihin", mieheni edustaa Wolframin lailla "haaleita menijöitä".

Sen sijaan yllättäen toisessa kirjassa tulee esiin useampia minun ja mieheni välisiä kulttuurieroja. Minun kolmikieliset kaksoseni kertoo limittäin Wolframin, hänen vaimonsa ja kaksostyttöjensä asumisesta sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa. Johan alkaa kuulostaa tutulta! Suomalaisen vaimon suorasukaisuus saa pohjoisamerikkalaisten niskakarvat pystyyn ja paikallisten kiiltäväpintaisesta small talkista on puolestaan vaikea saada otetta. Kun suomalainen vastaa "Saattaa olla", se tarkoittaa "ehkä kyllä, ehkä ei". Kun amerikkalainen vastaa samoin, se tarkoittaa "luultavasti ei". Jaan Wolframin kanssa hämmennyksen siitä, miten vaikeaksi elämä muodostuu erilaisten poliittisen korrektiuden sääntöjen ristitulessa, ja ihmettelyn yhteiskunnasta, jossa on lailla kiellettyä päästää alle kymmenvuotias yksin kävelemään kouluun.

Tuttuuden tunteen aiheutti myös se hetki, missä Eilenberger huomaa vaimonsa käyttäytyvän hyvin eri tavalla englanniksi kuin suomeksi: puolisoni on eri ihminen eri kielellä. Tämä totuus tulee molemmissa kirjoissa esille monta kertaa: kieli on enemmän kuin sanoja, se on kokonainen kulttuuri, tapa tuntea, ajatella ja jäsentää maailmaa.

Kirjat on kirjoitettu raikkaasti ja rakentuvat hauskasti (joskin hetkittäin sekavasti) kumpikin yhden yksittäisen tapahtuman ympärille kuvaten kulttuurin eri puolia takautumien ja mielleyhtyen kautta. Näette sitten itse. Varsinkin minun elämäntilanteessani kaksi teosta muodostavat mainion parin lukijalle ja tuovat esille kahden erilaisen kulttuurin omalaatuisuutta hauskasti, kuitenkin raapien myös pintaa syvemmältä. Kirjailijan saksalaisuus ei tuo kirjoihin ainakaan minun mielestäni erityistä saksalaisen kulttuurin tasoa, mikä johtuu joko siitä, että a) ne on kirjoitettu saksaksi, ensisijaisesti saksalaisille, eikä täten ole ollut tarpeen selittää heille heidän omaa kulttuuriaan tai b) saksalainen kulttuuri on minulle myös tarpeeksi tuttu ja toisaalta niin yleiseurooppalainen, ettei sen kuvaus aiheuttanut aivoissani suurempia reaktioita.

Suosittelen kirjoja paitsi monikulttuurisissa perheissä eläville suomalaisille, myös kenelle tahansa, jota kieli poskessa laaditut tarkkanäköiset analyysit suomalaisista kiinnostavat. Kirjat ovat helppolukuisia ja mukaansatempaavia, itse luin ne nopeasti.

(Kirjojen kansikuvat täältä.)