sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ennakointia ja sen puutetta

Tein tuossa yhdet ennakkotehtävät. (Vaikka enhän tietenkään pääse, tietenkään.) Ja palautin ilmeisesti vääränlaisessa kirjekuoressa. Että jos ne sen takia hylätään, niin saavat mennä. Ohjeet väärin lukeneiden lahopäiden karsinta suoritetaan ensimmäisenä, kiitos ja hei. 


En tiedä yhtään, mitä tekisin, jos oikeasti pääsisin siihen kouluun. Tai haluaisinko näin pian uudestaan kouluun ollenkaan. Tai mitä ylipäätään ensi viikolla elämästä ajattelen. Puolisoani suunnittelemattomuuteni (josta Liinakin ennätti kirjoittaa täällä.) hetkittäin, siis ainakin hetkittäin, rasittaa todella. Mutta kun en vaan koskaan ole ollut tässä elämässä saavutusten perään — vaan kokemusten. En halunnut päätyä valitsemalleni alalle, halusin opiskella sitä, koska se näytti hauskalta. Olen harrastanut muutamaakin asiaa todella vakavasti, mutta en koskaan tavoitteenani tulla siinä ammattilaiseksi, paremmaksi kuin joku muu, tai edes todella hyväksi. Kunhan aina itseäni paremmaksi, se riittää. 

Välillä haaveilen, että kunpa minäkin olisin yhdelle asialle omistautunut tavoitteellinen ihminen. Tuttavapiirissäni on taiteilijoita, muusikoita, näyttelijä, lääkäri, toimittaja, opettajia, yrittäjiä ja iso liuta arkkitehteja, jotka ovat kaikki määrätietoisesti ponnistelleet kohti unelmiaan — ja saavuttaneet ne. Minä olen määrätietoisesti ponnistellut kohti sitä, että oppisin uutta ja nauttisin siitä, mitä matkanvarrelle sattuu. 

Ehkä viime aikoina onkin tuntunut pään hakkaamiselta seinään juuri sen takia, että nautintoa ja oppimista ei ole riittävästi tarjolla. Ennakkotehtävien rustaaminen onneksi toi sitä, vaikka sitten homma jäisikin noihin kolmeen piirustukseen. Nyt eikun seuraavaa projektia kohti. Yrittämisestä tulee aina niin hyvä mieli! Vaikkei onnistuisikaan, on kokeileminen aina epäonnistumisenkin arvoista.

2 kommenttia: