Lähdehän kävelemään, Stephanie! *

Seuraa urheiluaiheinen kirjoitus, liikunnanvihaajat voivat lopettaa lukemisen tähän.

Viime kesänä rapakon tuolla puolen erään kotimajoitusasunnon vessassa luin juoksuaiheista lehteä ja ajattelin: "Kappas!" Kuitenkin unohdin ahaa-elämykseni miltei vuodeksi, kunnes tänä keväänä juokseminen ei sitten oikein ottanut sujuakseen, koska talvella vähän laiskottelin (kun ei hiihtämään taaskaan päässyt, mutta räntää vaan tuli ja seliseli) ja sitten sain vielä kevään korvalla riesoikseni ikävän pitkäkestoisen flunssan. Olen tunnetusti kärsimätön henkilö ja minua kismitti, kun juoksukunto ei palautunutkaan entiselle tasolleen vain sillä, että laittoi lenkkarit jalkaan.

Ihan näin monia lenkkareita en sentään vielä omista.

No, sitten astuu kuvaan se artikkeli. Se oli jonkinlainen suitsutusartikkeli harjoitusmetodista, jossa juostaan ja kävellään vuorotellen. Eikä siis pelkästään aloittelijoille, joille sitä suositellaan käsittääkseni laajalti. Vaan että ihan maratoonille vaan kuulkaa niin, että juoksee 10 minuuttia, jonka jälkeen reippaasti kävelee hetken (olisiko ollut minuutin verran). Ihan pokkana! No, voin paljastaa, että toki aina välillä muutenkin lenkkeillessäni pistän kävelyksi, jos tekee liian tiukkaa. En ole sillä tavalla itselleni kovinkaan ankara. Mutta nyt olen vähän eri lailla tietoisemmin harjoittanut tätä metodia aina sellaisina päivinä, kun juoksu ei tunnu kulkevan — ja voin kyllä suositella.

Homman idea sen alkuperäisen artikkelin mukaan oli jotain sen suuntaista, että välillä hetken käveleminen antaa jalkojen lihaksille monipuolisempaa liikuntaa ja siten ehkäisee vammojen syntymistä. Itse olen yllätyksekseni huomannut myös, että moni kävelty+juostu lenkki on Sports Trackerin mukaan sujunut nopeammalla keskivauhdilla kuin pelkästään hölkkäilemäni! Vaikka toisaalta se on varmaan ihan luonnollista, sen hetken kävelyn jälkeen kun polvi nousee vähän helpommin. Tasavauhtisille peruskuntolenkeille on ehdottomasti paikkansa, eikä niitä kannata unohtaa. Mutta muille, joilla juoksu joskus takkuaa, voin kyllä suositella! Maratoonaritkin, niin mikset myös sinä!

Itselleni tämä on vielä sen takia astetta tarpeellisempi oivallus, että olen sitä lajia sekopää, jotta olen muutama vuosi sitten siirtynyt kokonaan paljasjalkakenkien käyttäjäksi. Kas, kun paljasjalkakengillä lähtee lenkkeilemään pitkän tauon jälkeen ei kyse ole pelkästään — tai itse asiassa kohdallani ollenkaan — siitä, ettei aerobinen kunto riitä, vaan siitä, etteivät jalkapohjien ja pohkeiden lihakset kestä äkillistä rääkkiä. Koivet ovat tulessa hyvin pian, jos lähtee liikaa ahnehtimaan. (Kevytkenkäjuoksun alkuaikoina sainkin itselleni aiheutettua mukavan jalkapohjan jänteen tulehduksen, jota en kyllä voi kenellekään suositella.)  

Lyhyempiä (lue: 400 metriä bussille tai pitkän päivän jälkeen viimeiset 200 metriä kotiin) pyrähdyksiä juoksen monena päivänä viikosta ihan siksi, kun käveleminen ei vaan joskus riitä — ajallisesti tai henkisesti. Mutta nämä alle kilsan pyrähdykset eivät ylläpitäneet jalkojen lihasten juoksukuntoa riittävästi pitkän lenkkitauon aikana. Juoksu+kävelypaussit -metodilla pystyin kuitenkin käymään jo heti jalkapohjien kuntouttamisvaiheessa viiden kilometrin lenkeillä eikä ole tarvinnut tyytyä parin kilsan pyrähdyksiin. Viisi kilometriä taas on tärkeä etäisyys, sillä se on lyhin reitti työpaikaltani kotiin.

Sporttivinkkinurkka päättyy tähän! Universumille kiitos kanadalaisen juoksulehden vessaan jättäjästä! Nyt jätskiä naamariin!

Ihan ei vielä näin tarkene kipaista jätsikioskille. Mutta kohta taas!

* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 14.12.1995