Pieni paketti Amazonilta *

Tunnustan. Metsästäjä-keräilijä -vaistoni heräävät toisinaan vuosituhansien horroksestaan ja ajamat minut riehaantumaan nettikaupoissa tai kivijalkaliikkeissä. Tarkemmin sanottuna ostan sen hetkiseen tarpeeseeni nähden yht'äkkiä aivan liikaa lankaa tai urheiluvaatteita. 

Yleisesti ottaen omistan aika vähän tavaraa. Asuntomme on pieni ja meillä on huonot säilytystilat, joten kaikki ylimääräinen kerääntyy röykkiöksi - joita en siedä, joten sitä ylimääräistä ei kauheasti ole. Mihinkään muuhun tuoteperheeseen ostopsykoosini ei ulotu, mistä voimme päätellä, että liiallinen ostelemiseni on jonkinlainen "ostan itselleni unelmieni elämää" -tyyppinen tauti. Toisin sanoen käytän harrastuksiini rahaa silloin, kun minulla ei ole tarpeeksi käytettävissä niihin aikaa. Koska kyllä minua lankakerien ostamista enemmän tyydyttää itse tehdyn paidan sisässä kehrääminen. Samoin kuin hyvän juoksulenkin jälkeinen euforia lyö laudalta uusista juoksutrikoista saadun mielihyvän.

Ongelma esiintyy syklisesti ja nostaa päätään lähinnä elämän ajautuessa hetkellisesti tietyntyyppisille raiteille, mutta silti haluan siitä eroon. Varsinkin, kun muuten niin kunnioitettavasti (itsekunnioitettavasti ainakin) olen vähentänyt kerskakulutusta, hankkinut vain tarpeeseen ja pitänyt huolen, että kun yksi tavara tulee, toinen lähtee. Sen rinnalla aivoton kuluttaminen turhan takia aiheuttaa omantunnon pistoksia ja häpeän tunteita.

Ite tehty.

Kulutusvalinnat ovat todella ongelmallisia tällaiselle ensimmäisen maailman lapselle. Vaikka kuluttaminenhan ei sinänsä ole lainkaan vaikeaa. Kun on tarve, hankitaan tarpeen täyttävä tavara, oman budjetin rajoissa mahdollisimman laadukkaaseen ja käyttöiältään pitkäikäisimpään hankintaan tähdäten. Mutta "tarpeen" määritteleminen on minulta välillä vähän hukassa. Meitä on siinä suhteessa niin moneen junaan. Puolisolleni "tarve" hankkia uudet farkut on silloin, kun hänellä on jäljellä enää yhdet housut, ja niidenkin polvet ovat puhki. Minuun se iskee takuulla aikaisemmin. Itselläni 1-30 vuorokauden (riippuen hankinnan suuruudesta) pituinen harkinta-aika toimii hyvin tarpeen tärkeyden selkiytymisessä, mutta joskus tarve on ostaminen. Ja silloin olen toisinaan vähän huono vastustamaan check out -napin kutsuhuutoa.

Osteluhimoa ei olisi ollenkaan, jos asuisin karulla saarella tai metsän keskellä ilman internetiä. Niin paljon kuin blogosfääristä uusia ideoita, naurun pyrskähdyksiä, inspiraatiota ja tunteita herättäviä ajatuksia saankin, on tämä virtuaalinen maailma myös suurelta osin syynä kaikkeen liikakulutukseeni. Jäljelle jäävästä osasta vastaavat ympärillä hyörivät ja pyörivät ihmiset, joista (ja joiden tavaroista) inspiroidun. Yksinkertaisin ratkaisu ongelmaan on varmasti kiitollisuusharjoitusten lisääminen. Erinäisten tutkimusten mukaan kun huomion kiinnittäminen asioihin, joista on kiitollinen elämässään juuri nyt, vähentää tuntuvasti himoa hankkia uutta, koska uuden hankkiminen niin usein on syytä tylsyydestä, tyytymättömyydestä tai kykenemättömyydestä elää tietoisesti tätä hetkeä.

Kokeillaan siis! Juuri nyt olen äärimmäisen kiitollinen uudesta huippumukavasta ja söpön värisestä urheilupaidasta, joka päällä lähden tästä pian tanssitunnille! Eiku.

P.S. En onneksi ole mitenkään pulassa pienine ostohimoinenikaan, rahaa jää säästöönkin enkä joudu loppukuusta vähentämään avokadon syöntiä. Asia ahdistaa lähinnä maapallon hyvinvoinnin näkökulmasta. Jos kaikki seitsemän miljardia ostelisivat samalla tahdilla urheilurintaliivejä kuin minä, olisi maailmanloppu lähellä.

P. P. S. Langan osteluahan ei tavallaan myöskään voi laskea turhaksi kuluttamiseksi, koska se on harrastus. Ilman lankaa neulomalla saisin hullun leiman lopullisesti tatuoitua otsaani. Kotona ihanuuttaan hehkuvat langat myös inspiroivat harrastamaan paljon tehokkaammin kuin kaupan hyllyssä odottavat - tai näin ainakin tulen hautaani asti väittämään.

P. P. P. S. Tämän tekstin inspiroi aamulla postista hakemani pieni paketti merino-silkkilankaa. Että silleen.

* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 18.2.1993.