Päiväkausien tunnottoman, välinpitämättömän, epämääräisen stressiolon jälkeen tänään tuntuu paremmalta. Tuohon ikävään oloon on monta syytä, joista voitaneen luetella ainakin sairaus, sen lääkitys, lievä työuupumusmasennus ja yleinen tarkoituksettomuuden tunne. Syy parempaan oloon puolestaan on yksiselitteinen: leikki.
Aikuistenkin kannattaa leikkiä, tietävät tutkijat. Minä olen tämän aina tiennyt. Mistään muusta en saa samanlaista ilon puuskaa kuin aikuisen elämän keskellä varastetuista leikkihetkistä. Kun juoksulenkillä poikkean leikkipuistoon ja kipaisen nopeasti liukumäkeen tai pysähdyn keinumaan parit varvit. Tai pururadan sijaan valitsen metsäpolun ja loikin kivien yli kuvitellen itseni keskuspuiston Indiana Jonesiksi. Tai piirtelen palaverissa esityslistan marginaalit täyteen hassuja eläinhahmoja. Tai puhkean tanssiin kesken ruoanlaittohommien.
 |
| Leikittin miehenkin kanssa kerran vähän legoilla. Kannatti. |
Nämä leikkihetket ovat minulle onnellisen elämän suola, ja samalla niiden puuttumisesta huomaan vajonneeni mielen synkempiin syövereihin. Kun metsäpolun kautta kirmaaminen näyttäytyy vain raskaana rämpimisenä eikä paraskaan bailumusiikki saa rytmiä lanteisiin, tiedän asioiden olevan huonosti. Silloin on löydettävä uudestaan leikkimisen ilo, vaikka vähän väkisin. Tällaiset masennuskaudet ovat elämässäni aikaisemmin olleet erittäin harvalukuisia ja lyhytkestoisia, mutta viimeisten parin vuoden aikana ne ovat lisääntyneet. Mietin pitkään syytä ja etsin sitä (kaikkialta muualta kuin itsestäni). Tänään löysin.
Nimittäin aloitin uudelleen harrastuksen, joka on ollut samaiset pari vuotta tauolla, ja tajusin saaneeni heikkoinakin hetkinä kokea leikin riemua aina tuon harrastuksen parissa. Kaavamainen suorittaminen ei sovi minulle, minkä takia monet kurssit tai lajit eivät tunnu omilta, mutta tämän taidealan parissa saan yhä uudelleen kokea oivaltamisen onnea, hullutella, kokeilla mahdottomalta tuntuvia ja käydä ihan pikkuisen kääntymässä myös epämukavuusalueillani, aina kuitenkin ilon kautta.
Nyt, vaikka asiat ovat periaatteessa aivan yhtä huonosti kuin eilenkin, olo on kuin uudestisyntyneellä. Parempi tällä kertaa painaa mieleen, että vaikka kuinka elämä heittelisi ja mies valittaisi ja aikataulut kaatuisivat päälle, ei ole sellaista estettä, jonka takia kannattaisi hylätä leikkimistä. Alan tässä jo uskaltaa haaveilla siitäkin, että ujuttaisin työelämäänikin enemmän johonkin leikkimieliseen suuntaan.. mutta sitä en lähde toteuttamaan ennen kuin olen saanut vähän vankemmin ilon taas osaksi elämääni.
Leikkikää tekin!
(Lapsia jos on, niin tämähän on ihan naurettavan helppoa. Nehän leikkii jo, sekaan vaan!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti