Nyt se on ohi, terapia.
Jännittää, pelottaa, innostaa, ihastuttaa, askarruttaa. Uskallanko? Osaanko? Jaksanko? Nimittäin jatkaa sillä tiellä, jonka olen terapeutin avustuksella saanut pohjustettua. Tällä uudella polulla rohkenen sanoa toiveeni, ajatukseni ja tarpeeni ääneen. Käännyn toisten puoleen iloni, suruni, pelkoni ja huolteni kanssa, en enää pidä kaikkea itselläni vain hyljätyksi tulemisen pelossa. Tällä uudella polulla myös tunnistan paremmin, miksi reagoin kulloinkin, niin kuin teen. Alan tiedostaa ja lopulta voin valita, kuka sisäisistä äänistäni ohjailee sanojani ja tekojani: pelokas läheisriippuvainen vai itseään armeliaasti rakastava viisas minä.
Virheitäkin uudelle polulle mahtuu, astumista harhaan, toisinaan aivan reittä myöten kahlaan ojassa. Mutta tällä uudella tiellä ei virheistä tuomita, niin kuin ennen. Nyt osaan ja uskallan sanoa itselleni: "Olet silti hyvä, arvokas ja ihana. Nyt kävi näin, mutta tämä ei ole maailman loppu. Kukin meistä vasta opettelee elämää. Tämä oli yksi arvokas oppitunti. Ei ole syytä heittää kaikkea kaivoon tämän vastoinkäymisen takia. Katsotaan, mikä meni pieleen. Sitten jatketaan harjoituksia, ja koetetaan vain olla saman asian tiimoilta valppaana seuraavalla kerralla."
Eikä kukaan muu määrittele arvoani, sen teen minä itse. Ylimielinen ei kannata olla, eikä kuuro toisten kritiikille — mutta ei myöskään tarvitse ottaa sisäisiksi totuuksiksi kaikkia niitä tuomioita, joita muut niskaani langettavat. "Olet valehtelija. Auttamattoman huono. Järjettömiä ongelmia." Niin miettii joku toinen, ja antaa miettiä. Minä teen omat valintani, päätelmäni ja ratkaisuni sen pohjalta, muttei minun tarvitse ottaa heidän totuuksiaan risteiksi rintaani. Otan niistä opikseni vain sen verran, kuin mielestäni totuutta löytyy.
Kaiken jälkeen muistan:
Minä kelpaan juuri sellaisena kuin olen. Ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen, eikä voikaan — tavoitteeksi kelpaa riittävän hyvä. Itsensä tuntemaan oppiminen on elämän mittainen matka, tärkeintä ei ole perille pääsy vaan se, että matkan varrella oppii, löytää, ihmettelee ja kokeilee rajojaan.
Tästä se lähtee.
Jotta kuulisit itkusi ja naurusi yhtä aikaa,
Jotta näkisit tuskasi ja ilosi olevan yhtä.
Kutsu sinua oikeilla nimilläsi,niin heräät,
ja sydämesi ovi jää raolleen,
myötätunnon ovi.
— Thich Nhat Hanh
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti